Togeanin otukset

Togeanin otukset vaatii aivan erikoishuomiota. Jumalauta. Välillä tuntu ku ois lomaillu jossain helvetistä pärähtäneellä ötökkäfarmilla, ja huumori oli aika usein hiukkasen kortilla näien otusten suhteeen. Ei ollu kerta eikä kaks ku luuta tanassa paimensin jotain helvetin kauheeta olentoa kämpästä pihalle. Kaikista monstereista ei oo kuvia, en aina ehtiny/kyenny kameran kanssa heilumaan, oli kiire heittäytyä naiseks ja juosta kirkuen ympäri pihaa pakoon.

Onneks siel oli myös ihania koiria, tasapainottamassa kaikkien ryömivien hirviöitten aiheuttamia traumoja.

Kuvagalleria, olkaat hyvät. Alotetaan horrorilla ja sit lopuks kuvia hauvvoista, ni jää hyvä miäli. Eiks nii?

Hämis yöllä

Hämis päivällä

Perusotus

Hepokatti istahti snorkkelille

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄKKKKK

Jumalauta!

Tää oli yks aamu kylppärissä

Tää oli rappusella

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!

Ja taas tämmönen!

Erittäin myrkyllinen merikärmes Taipi Islandin rantaveessä

Tuna Tomini -laivan papukaija. Säälitti.

Mun suosikkihauvva

Vuh!

Ihanat asennot tol hauvvelilla aina

SÖPÖYS!

Hauvvat osas ottaa rennosti. Ne kaivo ensin huolella pienen kuopan hiekkaan ja sit siihen pötks.

Paras haukotusilme

Iso ja pieni tutustuu. Awwwwwwwww!

Käväsin Kadididididirillä!

Riippumatto omalla terassilla rulaa!

Terveisiä laivalta! Kökötän mahtavan viihdealus Tuna Tominin uumenissa, matkalla Wakaista (Togeanin saarilla) Gorontaloon (Sulawesin ns. manner). Aluksella on tunnelmaa, minkä vuoksi olin kaukaa viisas ja laitoin elämän risaseks ja ostin neljän hengen hytin ihan vaan ittelleni. Luajan kiitos! Miulla on ilmastointi ja oma rauha ja ovessa lukko. Uuh!

Koska aurinko justiisa laski, valoshou on katottu, ilta pimenee, ni miä kattoin parhaaks vetäytyä oman kopperon rauhaan. Nakutan jonkinmoisen yhteenvetelyn Togeanin seikkailuista, koska oletettavasti huomenna on plokipäivittelyjen ja kreisin surffailun aika. Meikäpunkero palaa kansainvälisiin tietoverkkoihin! Jumalaare, mitähän maailmaan ja feispukkiin kuuluu? Oon ollu 2 viikkoa tyystin pimennossa, ja se on ollu ihanaa. Niiku oon ennenki todennu, ni tietämättömyys on yks tie onneen. Arvaan, et maailmaan ei kuulu mitään, ja et feispukissa kaikkien elämä on edelleen silkkaa timanttista parhautta, ja aina parhaassa seurassa. Se on kivaa se!

Mutta Togeanille. Viätin lähes 2 viikkoa Kadidiri-saarella, Black Marlin Dive Resortissa. Jotten pitkästytä kaikkia kuoliaaks, ni sukelteluista nakuttelin aikani kuluks ihan erillisen sukelluspäiväkirjan, jotta nymmiä voin käsitellä muut asiat tässä. Alotan alusta, ja se taas vaatii paluun 2 viikon taakse, Ampanaan ja Hotelli Oasikseen.

Miähän sillo saavuin Hotelli Oasikseen illalla myöhään ja ku siinä hoidin tärkeimmät asiat ja raportoin plokiin Poson bussiasemarunkkarin, ni kuvittelin et nonni, päivä pulkassa, suihkuun ja unille. Mutta ei! Miun muutenki jo epämäärästä erotiikkaa tihkunu päivä sai huipennuksensa ku Hotelli Oasiksen joku manakeri-tyyppinen ukko pynkäs puolen yön aikaan miun huoneeseen ja pyrki esittelemään jotain helvetin "traditionaalista" hierontaa, "helps jyy ty sliip, mädäm". Miulla meni tovi enneku miä puupää taas hokasin, mistä on kyse, koitin piipittää vaa että juu ei kiitos, hyvää yötä, tässä oisin nukkumaan menossa et voisko herra hotelliäijä ystävällisestä poistua, pliis,  mutta ukko rupes lotuaan joittenki helvetin hierontalitkujen kanssa ja tarras kiinni käsiin ja rupes siinä jotain hivelee. Siinä kohtaa miulla vihdoin välähti, pöllämystykseltäni tokenin ikäänku, ja ymmärsin että tää ei nyt kyllä todellakaan oo normaalia hotellipalvelua, saatana, ja vittu miutahan ei koske kukaan jos en halua. Ja sanotaanko näin että ukko lähti aika vitun kiirellä pihalle hierontalitkujensa kanssa ku karjasin sille et nyt vittu ULOOOOOOOOOS! Selvisin tilanteesta sukkelaan, en vammautunu henkisesti tai mitään, asia ei oo miulle mitenkään traumaattinen, en tartte terapiaa päästäkseni tän yli. Togeanil sit yks ilta oli yhen pimun kans puhetta reissailusta ja ku kerroin et Ampanan kautta tuli, ni se kysy heti et asuikkonää Oasiksessa, tuliko ukkelia yöllä huoneeseen tarjoomaan hierontaa? Kyseiselle pimulle oli käyny sama homma ja hää ties kertoo ko. hotellin ukko on oikee kuuluisa siitä, et pyrkii väkisinhieromaan kaikkia hotellissaan yöpyviä naisia. Ja tavote on ns. happy ending.  Pistäkee mieleen, jos Ampanassa liikutte. Ihan millaseen mieleen tahansa. Et jos on tarvetta ni Hotelli Oasiksesta saa, ja jos taas ei happy ending  kiinnosta, ni yöpykää muualla, tai elkää ainakaa avakko ovee jos iltahämäris oven takana kopistellaan ja huuellaan jotain et "new towels, mädäm" tai mitä muuta tahansa (miun oven takana se vaan huuteli miun nimeä ja koputti vimmatusti, ja luulin et on joku tilanne ni avasin).

Jännä juttu, että koko reissu menny ilman mitään ahistusjuttuja, ja nyt sitte kaks samana päivänä. Ensin bussiasemarunkkari ja sitte hotellin väkisinhieroja. Huh huh. Mut koitan ajatella positiivisesti, et juma, oli hei yks päivä ku oisin saanu, ja vieläpä kahesti! Kelatkaa. Aika hyvin varhaiskeski-ikäseltä aurinkossa ahavoituneelta punkerolta! Meikä tihkuu seksiä!

Tunnelmaa veneellä välillä Ampnana-Wakai

Runkkarista ja hotellin väkisinhierojasta johtuen miulla oli kuitenki liävästi sanoen pinna kireellä ja sellanen räjähdysaltis olo kun seuraavana aamuna lähin matkaamaan kohti Togeanin saaria ja laivan kyytiin könysin. Paattihan ei varsinaisesti mikään käribiän kasinolaiva ollu, mutta hinta-laatusuhre oli kuiteski ihan ok: noin 4-5 tunnin kyyti Ampanasta Wakaihin makso 40 000 rupiaa. Sillä hinnalla jaksais sietää aika paljon kaikkee, jos jaksais. Miä en täl kertaa jaksanu vittu yhtään. Ei ollu niin  minkäänlaista joustovaraa ihmisten suhteen. Matka oli siten hiukkasen raskaanpuoleinen. Koitin pitää kuulokkeet korvissa ja aurinkolasit pääs, hupparin päällä sen minkä kykeni (oli todella kuuma päivä), en kattoa ketään kohti ja olla niiku en oliskaan, mutta yksin matkustava länsimainen nainen on täällä sen tason ihme että voi jumalauta. Paatissa hääri ensinnäkii joku paikallinen laivahullu, sellanen kuolaava yksinpuhuja, joka oli ehkä likasin ihminen mitä oon ikinä nähny. Voitte vaan kuvitella miten sen tyhjyyttä kumiseva pääkoppa meinas nyrjähtää ku äkkäs miut. Tuli istumaan noin sentin päähän ja tuijotti vaan ja höpötti jotain ei-kenellekään. Seitinohkasesti ahisti, voin tunnustaa. Ku hullu vähän otti välimatkaa, ni siin kävi yks sun toinen hampaaton kääkkä jankkaamassa jotain ja lopulta totesin et nyt on parasta olla ihan vaan että juu, mongerra menemään vaan mutta miä en tajua mitää. Hyö ei enklantia puhu täällä kovin kummosesti ja miun oli kans selkeesti parasta olla osaamatta sanaakaan indonesiaa ni pääs näistä helvetin ukoista nopeemmin eroon. Pointti heillä kaikilla kuitenkin oli että oonko matkassa yksin,  ja oonko naimisissa.

Päätin siinä sit laivamatkan aikana et vittu, miähän muuten just menin naimisiin, saatana. Väsyin jankkaamaan joka helvetin äijänkääkälle siviilisääryllistä statustani, koska jokainen kysy heti et oonko naimisissa ja jos vastaan et en oo, mut on (mielikuvitus)poikaystävä, ni ei mee jakeluun. Joko ollaan naimisissa tai sit ollaan vapaata riistaa, havaitsin. Joten oon nyt sit mielikuvitusavioliitossa mun isomunasen mielikuvitusaviomiehen kaa. Miun mielikuvitusavioliitto on sit muuten se maaliman ainoo parisuhre, joka tulee kestämään ikuisesti. Meil on maailman parasta ja rajuinta seksiä, koko ajan, sekä samanlaiset tuulipuvut. Eteisessä on palapeili ja takapihalla kaasugrilli. Yhteisellä autopaikalla seisoo volvo ja meil on laitettu kimpassa lotto vettämään. Repikää siitä.

Wakain satamassa

Mutta kukaa ei botskimatkan aikana runkannu miun nähen, eikä pyrkiny koskettelmaan, eli jee! Ja ku Wakain laiturii päästii, ni siel oli heti tyyppejä vastassa et moi, läheks meiän resorttiin. Meitsihän lähti sitte Kadidiri-saarella olevan Black Marlin Dive Resortin veneen kyytiin. Se oli ollu tähtäimessäki, et sinne majotun ja siellä sukellan, makso mitä makso. Wakaista Kadidirin saarelle oli joku 15 minsan pikavenekaahaus eikä kyyti maksanu mittää ku majottu venekyydin pihvanneen puljun majaan.

Black Marlinista sain sit kivan, halvimman mahollisen, rivarinpätkän, 200 000 rupiaa yö (17 egee öpauts). Hintaan kuulu sapuskat, eli 3 ruokaa päivässä, sekä kaffetta ja teetä on tarjolla koko ajan. Kalja pitää ostaa baarista ja makso huikeet 45 000 rupiaa. Ruoka oli hyvää ja oon lihonu kahessa viikossa varmaan sata kiloa (mikä ei aiheuta kauheeta hätäännystä miussa, koska ennen tonne menoa olin näivettyny ihan vitusti ku oli pitkä jakso et ei oikee murkina maistunu. Nyt miä taas täytän vaatteeni). Sähköä oli muutama tunti illassa, vettä kämppään tuli noin tunti aamulla ja tunti illalla. Majotuksen hinta on per henkilö ja jos asuu kämpässä yksin, ni periaatteessa pitäs maksaa 50% enempi (vittu ku ärsyttää moiset yksinasujien sortotoimet!), mutta miulta sinkkuveroa ei kynitty, koska sukelsin niin paljo, että Black Marlin ei sinänsä tappioo tehny miun kammarin kohalla.

Black Marlinin ranta

Kadidiri oli kiva saari. Black Marlin oli sellasel pienel rantakaistaleel. Eessä on komiat korallihommelit ja naapureina pari muuta majapaikkaa. Muuta siel ei sit ookkaa. Eikä tarvinu ollakaa. Mutta luulen, et jos menee sillai, ettei sukella, ni voi käyä aika vähän pitkäks, ku ei oo oikee mitää tekemistä tai ohjelmaa. Snorklailua joo, ja kanootilla voi sutia ees taas ja naapurisaarille, voi juua tyyristä kaljaa ja makailla riippumatossa, ja jos on mukana joku könsykäs ni voi vaik panee aikasa kuluks, mut muuten on aktiviteetit aika vähissä. Ei oo kreisii bailuskenee, ei regeitä. Sähköt pärähtää pois noin klo 23 ja ilta loppuu siihen. Miä en ois missää tapauksessa viihtyny tuolla näin kauaa, jos ei ois ollu tota sukellushommaa. Vaikka viihyn itekseni ja oon häpihäpi niin kauan ku on kirjoja luettavaks, ni se on kuitenki rajallinen se aika minkä jaksaa samaa maisemaa toljottaa, jos ei tapahu mitää muuta. Ihmisiäki loppujen lopuks oli aika vähän, jotta heijänkää tarkkailemisesta ei voinu loputtomiin ammentaa ajankulua. Mutta koska sukelsin, ni 2 viikkoa meni niiku hujaus vaan. Muutama päivä miul oli ihan vaan riippumatossa retkotusta, mutta muuten sukeltelin kyl melkee joka päivä.

Ja olihan tuolla kuitenki ihmisiä joita tarkkailla, ja joittenkin kans oikee tuli paremminkii tutustuttua. Pari päivää miun saapumisen jälkee mestoille pärähti sellain lontoolainen tatuoitu herra Lakimies, Metallica-sortsit jalassa. Sellasta ihmettä piti kyllä oikeen tarkemmin vilkasta et miiiiiiiikäs tuo oikeen on. Oikein mukava ja helvetin hauska tyyppi oli kyllä, aika nopeesti semisti pondattiin ku ens pari päivää tarkkailtiin tilannetta. Hää läks kotimatkalle viime torstaina, ja miun ainoa Togeanin kekkuli tuli riipastua ku Lakimiehen viimistä iltaa vietettiin. Läksiäislahjaks annoin hälle hieman musiikkitiedostoja. Mordorilaista heviä, koska Lakimies oli hevimies ja fanaattinen sellanen. Ja romantikot siellä voivat pitää päänsä kiinni, täs ei ollu sellasesta kyse. Miulle jokainen tsäännssi ei ole mahdollisuus, jynöy.

Sit jonkuu aikaa tuol pyöri erittäin hämmentävä ranskalainen pari, mistä miä en kertakaikkiaan tiiä mitä ne oli. Näytti isältä ja tyttäreltä, mutta käytös on TODELLA kummallista jos ovat isä ja tytär. Ja vaikkei oliskaan, ni noin 45-vuotiaan aikuisen miähen suhre noin 12-13-14-vuotiaalta näyttävän tyttölapsen kanssa... sen sois olevan toisennäköstä touhua ku mitä näillä. Esmes yhellä venereissulla tyttö piti käsiään ukon perseellä, ukko tytön lanteilla, ja samalla ukko pussaili tytön selkää. Tyttö istu AINA sen äijän sylissä ja noin. Mut mist miä tiiän, ehkä ne on isä ja tytär (tyttö huuteli yhellä sukelluksella meressä kyl et PAPA), ja heiän perheessä ollaan vaan äärimmäisen hellissä ja läheisissä ja koskettelevaisissa väleissä.  En ollu ainoo joka toljotti tota paria silmät ymmyrkäisnä, yhen aussipariskunnan kans yhellä sukeltelu-venematkalla spekuloitiin et mitä helvetin vittua oikeesti.

Eilen tuli pariskunta, jossa on vanha kulahtanu rusinamainen amerikkalaisukko ja nuori nätti aasialaisnainen. Ukko ei meinannu päästä yli siitä, että huoneisiin ei todellakaan tule vettä kuin tunti illalla ja tunti aamulla. Vittu, kannattaisko etukäteen kattoa vähän mihin on menossa ni ei tuu tuommoset asiat yllätyksenä? Ukko on muutenki äänessä koko ajan ja tietää kaikesta kaiken. Aijjettä ku ärsytti. Onneks ei tarvinu sitä sen one man showta kattoa ku yks päivä.

Saarella on vieraat ollu enimmäkseen hollantilaisia, espanjalaisia, ranskalaisia ja  sveitsiläisiä. En tiä miks, mutta em. kansallisuudet on ollu vankka enemmistö. Loput on ollu germaaneja ja sit muutamia meitä yksittäisiä muitten maitten edustajia. Oon ollu sosiaalinen, jonkun verran, koska tilanteet on sitä vaatinu ja ihmiskontakteja ei oo voinu välttää, johtuen siitä että ruoka tarjotaan tiettyinä aikoina ja ravintolan istumapaikat ei oo suunniteltu epäsosiaalisille möröille. Mutta oon kestäny pienen sosiaalisuuden, ja jos en oo jaksanu ni aina on ollu oma terassi ja riippumatto, mihin paeta jos ei oo jaksanu puhua.

Sit Black Marlinissa hengas koko ajan Togeanin alueen polliisipäällikkö, mahtavan mukava heppu joka oli mein kaa sukeltaa koko ajan. Miä meinasin sille jossai kohin heittää et mitä, ootsiä joku kalapoliisi ku vaa sukeltelet mein kaa, et eiks tääl oo muuta hommaa polliisille. Mut onneks sain itteeni sit kiälestä kii ennenku menin moista vitsailee. Muistin, että ollaan Indonesiassa, ja tääl on parasta suhtautua tuon lajin viranomaiseen varovaisen kunnioittavasti, olkoon kuinka mukava ja lupsakka heppu hyvänsä. Mutta helvetin hyvä, että noilla vesillä on poliisipäällikkö joka harrastaa sukellusta ja tajuaa vedenalaisten asioitten päälle. 

Paikalliset ketä Black Marlinis oli töis, on tietysti ollu helvetin mukavaa sakkia. Miuta oikeen liikutti (tietysti, olenhan nykyisin tunteellinen herkistynyt hattarapää) ku tuos muutama tunti sitte tää laiva meni Kadidirin ohitte ja siel oli Black Marlinin rannalla kaikki vilkuttamassa ja huutamassa. Voi että.

Tyypit tuli saattamaan ja vilkuttaan ku lähettiin Black Marlinin rantsusta kohti isoa laivaa

Mutta sinne jäi Kadidiri, sinne jäi Togeanin saaret. Togeanilta lähtee torstaisin ja sunnuntaisin autolautta Gorontaloon, ja sellasen kyydissä matkaan siis just parhaillaan.  Botski on varsin karu, mutta parempi toki kuin se paska joka kulkee päivittäin (tai ainaki melkein, en o ihan varma) Ampanan ja Togeanin väliä. Tää pähee Tuna Tomini lähtee Wakaista klo 16 ja tiettävästi saapuu Gorontaloon aamuyöllä kolmelta. Tai sit neljältä. Ehkä viieltä. Voi olla et vasta kuuelta. Jännityksellä odotan mikä on matkan todellinen pituus. Nyt miuta ei haittaa vaikka kestäis luvattua kauemmin. Miulla on hytti, miulla on ilmastointi, miulla ei oo tarvetta pamahtaa tyystin tuntemattomaan kylään aamuyöllä pimeellä kello 3. Liput Tuna Tominin kyytiin maksaa 63 000 rupiasta ylöspäin. Halvin on ekonomi ja kallein bizniz. Bizniz tarkottaa et on sellasia tuoleja joissa löhötä ja kai ilmastointiki siinä huoneessa. Hytti maksaa sit erikseen ns. paikkalipun päälle. 4 hengen hytti maxaa 400 000 rupiaa. Minä maxan, saatana. Hytissä on kerrossänkyt 4 hengelle, valot, sähkö, ikkuna ja ilmastointi. Nämon henkilökunnan hyttejä, joita sit kermaperse-länkkärit voi ostaa omaan käyttöön.

Tuna Tomini menee siinä

Änywäys, Gorontaloon pärähän aamulla johonkin aikaan. Ja nythän on sit sellanen homma että...

Miun alkuperänen plääni oli jatkaa Gorontalosta Manadoon ja sit Bunakenille sukeltamaan. Mutta en oo enää ollenkaan varma. Aika paljon Togeanilla tapasin porukkaa, jotka olivat Bunakenilta tulossa, ja kaikki sanovat et ai hurja millaset virtaukset siellä vesissä oikee on. Miuta alko pelottamaan. Sitte miulla lohkes hammas muutama päivä sitte, ja siellä killuu ikävä lohkare sillä lailla semi-irrallaan että hyvän ja oikean hammaslääkärin pakeille olis päästävä mielellään ennenku tilanne pahenee. Sitte miä oon nyt kuukauden syöny lähinnä riisiä ja antaisin kohta vaikka pildee että saisin pizzaa. Lisäks miulla on vähän reissuväsymys ehketi, miuta hermostuttaa ja ahistaa ajatus taas uusista paikoista ja majotusten ettimisestä ja helvetillisistä matkustelurupeamista ja paikoista, joissa ihmiset tuijottaa ihan koko ajan. On pieni vitutus, koska miun tavarat on homeessa ja/tai nihkeenkosteita koska oon ollu kuukauden ilman ilmastointia. On ramadan, ja varottivat Togeanilla että suattaa olla ettei missään oo mitää eikä mistää tuu mitää tuol Sulawesin mantereella koska rämädän. Ja on helvetillinen ikävä monia asioita, joista lähen kaikki on kotona Gilillä.

Tästä syystä miä oon miettiny nyt sellasta vaihtoehtoo,  et jospa Gorontalossa otan satamasta samoin tein taksin Gorontalon lentokentälle ja toivon että saan lipun aamupäivällä lähtevälle Lion Airin lennolle jolla pääsen yhellä vaiholla Balille. Balilla on hyvä hammaslääkäri. Balilla saa hyvää pizzaa. Balilta pääsen sukkelasti Gilille. Gilillä on kissat ja regei ja helppo elämä. Gilillä on Lutwala Dive, ja Lutwalan Diven sukellusope David, jonka vaadin omaan käyttööni välittömästi, koska haluan heti suorittaa Advanced-tason sukelluskurssin. Sen jälkeen on ehkä parempi valmius räpiköäiä hurjemmissa vesissä vaikkapa Bunakenilla. Plus sitte pääsee ihan luvan kanssa SYVEMMÄLLE!

Joten miun seikkailu Sulawesiilla ilmeisesti keskeytyy lohjenneeseen hampaaseen, pizzanhimoon ja yleiseen reissuväsymykseen.  Ei haittaa, Sulawesi on ollu hurja ja erikoinen kokemus, ja kuukausi tätä hämmentävää saarenroisketta kaikkine vastaantulleine asioineen on ollu enempi ku riittävästi tähän hätään. Miun pitää tätä hetki sulatella ja tästä toipua. Mutta elkää huolestuko, miä palaan tänne vielä, sinne Bunakenille sukeltamaan, ainakin.

Nyt hyvää yätä. Laiva keinuu hiukan, käyn pötkölleen ja toivon että herään aamulla/aamuyöllä Gorontalosta. Ja ehkä huomenna tähän aikaan olen Balilla,ilmastoidussa hotellihuoneessa, vatta pullollaan PIZZAAAAAAAAA! Saa nähä kui käy!

Jälkikirjoitus eli peeääs.
Em. textin naputuksen jälkeen, laiva ei enää keinunu HIUKAN. Vaan ihan vitusti. Paatti piti myös kauheeta kirskunaa ja narinaa ja pauketta. Koko yö meni naama vihreenä oksennusta pidätellessä ja venaillessa sitä, millon tää paska säilykepurkki päästää viimisen vinkauksen ja kaatuu. Oli fiilis, että nyt taian tietää mikä oli meininki Estoniassa hiukan ennen H-hetkeä.

Matkustelu on jännittävää. Joskus liikaakin.

Ilta hämärtyy rannalla

Miun asumus

Fiiliskuva

Naapuriresortin laituri

Oma ranta

Maisema miun riippumatosta

Paikallisasutusta jossain

Oma rantsu

BINTANG

Veneilyhommia

Paikallismeininkiä

Kylillä

Arska laski

Black Marlinin ranta

Indonesian lippu liehu Tuna Tominilla

Aurinko laski jossain merellä

Togeanin sukeltelupäiväkirja

Päätin kirjotella Togeanilta lähinnä sukelluspäiväkirjaa, kert muuta raportoitavaa ei järin kauhiasti ole. Sukelluksista sen sijaan voin vouhottaa, näin vasta-alkajan kiimasuutta hipovalla innostuksella. Suokaa anteeks, ja hypäkkää yli, jos ei sukeltelut paskaakaan kiinnosta. Muuta asiaa Togeanilta tulee julki myöhemmin, oottakee hetko! Nyt keskitytään sukelluhommiin. Molskis ja loiskis!

Keskiviikko 18.7.  - Shukellus Sheitshemän

Noin 3 viikon tauon jälkeen sukeltamaan! Ja eka sukellus muualla ku Gilillä ja Gilin Lutwala Diven ihkujen sukelluspoikien kanssa. Kaikki on niin helvetin jännää!!! Ennen sukellusta pelotti ihan vietävästi ja käet täris jo aamukahvetta ryypätessä.

Edellisenä iltana olin käyny sovittamassa vermeet valmiiks. Märkäpuku ja räpylät kokoa S ja rotsi kokoa XS. Oon näköjään piäni, mikä on aika raju juttu pullukalle. Miul on oma maski ja tuliterät Kuala Lumpurista yhest hämäräst sukelluskaupast ostetut töppöset. Omat töppöset rulaa, kert on vammasen pieni jalka ja julkiset töppöset vaikuttais olevan aina ihan reikäsiä ja muutenki paskana. Muuta sukellusrompetta en viel omista. Sukellustietsikka on kyl pakko saaha, heti ku budjetti siihen joustaa (tai vaikkei joustaiskaa, Visa saa vinkasta asap), ja oma märkäpuku ois kans kiva ku tiiä mitä noissa julkisissa kumipuvuissa muhii (Dear Eki, voinko olla raskaana koska sukelsin lainatussa märkäpuvussa?). Mut pikkuhiljaa, koitan olla pillastumatta näien hankintojen kans. Tiedostan kyl jo nyt et vittu tämä on kallis harrastus ja varsinaista välineurheilua. Tuonne veteen ku ei mennä vanhoissa verkkareissa ja kuluneessa Rammsteinin hupparissa, niiku lenkkipolulle.

Ja ku ny rahasta tuli puhe ni faktat kehiin heti alkuun: sukellukset maksaa Black Marlinissa yleensä 26 euroa tsipale. Jos sukeltaa paljon ni saapi alennusta. Muutama vähän pitemmälle suuntautuva sukellusjuttu maksaa vähä extraa, ja erikoissukellukset, esmes yäsukellus, on tyyriimpiä muutenki. Aion kyl myös tuommosia pitempiä retkiä tehä mut yösukelluksesta ei tartte huolehtia. Sellanen on miusta sulaa hulluutta. Miul ei oo tarve mennä sysipimeeseen mereen pelleileen, saatana.

Mut se tän päivän sukelluspaikka oli nimeltäns Mini Canyon ja ajankohta aamu. Ysiltä lähettii, nopee posotus tonne jonneki ihan avovesille ja siitä sit mereen. Muu sakki oli kokeneempaa, ni miä sain sit yhen paikallisklopin paimentamaa minuu ihan kahenkesken. Ei mitään koneksöniä koko jätkään, ja vaikutti taas tyypiltä joka mielummin vaikka työntelis teräviä tikkuja takapuoleensa ku veis veen alle ylikierroksilla käyvää hermoilevaa alottelijaa. 40 minuutin jälkeen se sitte jo vaatiki että pintaan. Vittu, miul ois ollu happea ja meil ois ollu viel 20 minsaa aikaa mut ei sitte. Höh.

No ei se mitää, kysessä ku oli miun elämäni sukellus numero Sheitshemän (7) ni miullehan kaikki siel veen alla oli suurta ihmetyksen aihetta ja 40 minsaakin oli ihan tarpeeks tälle päivälle. Koska oon niin amatööri ja edellisestä sukelluksesta oli aikaa, meni aika lailla tää pulahus sellaseen sekoiluun ja asioitten muistista kaiveluun et ainii joo, on näitä mittareita ja juu tästä napista ku painaa niin rotsi täyttyy ilmalla ja oho joo. Hirveesti en kerenny siinä keskittymään asioitten havainnoimiseen, meni kaikki tomeruus sellaseen et ainii, hengitä-hengitä, apua miks miä vaan vajoon, ääääääk missä se vitun ope nyt on, hui mikä toi ääni oli, hengitä-hengitä, apua maski on täynnä räkää, hengitä-hengitä. Mut pongasin mureenan ja sit oli hianoja pattipäisiä kaloja (bumphead parrotfish). Ja korallit ny oli jotain ihan tolkutonta, ikiin en oo semmosta väriloistoo ja niin kummallisia kasvustoja nähny. Toisenlainen maailma aivan.

Mut sit vittu ärsytti kun se sukellusopas ei antanu miun rauhassa sekoilla ja tilanteita selvitellä ja kasailla itteeni. Tuli aika rivakasti laittamaan ilmaa rotsiin tai ruuttaamaan sitä sieltä ulos, ku huomas et miul on vaikeuksia pysyy oikeis syvyyksis. Vittu, oisin halunnu ite siinä häslää ja opetella hoitamaan homman, kert tiesin kyl miten tilanne selkenee ku oisin vaa saanu aikaa kokeilla ja hiffata.

Sukellushuumori, paskahuumori. Mutta kanahuumori pelastaa!

Ja miks ylipäätään se puuttu jos ny hiukan vajosin tai nousin tai sahasin ees taas? Ei vaikuttanu et tääl niin tarkkana oltais missä syvyyksissä mennään. Kert sukelluksen jälkee kysyin et kui syvällä oltii (unohin ite seurata syvyysmittaria ihan täysin) ni tyynesti jätkä sano et 25 metrissä mentiin enimmäkseen. EKSKJYYSMIII???? Miul on Open Water Diver -lipare vasta, en sais mennä ku 18 metriin!!!!!

No, ei se mitää. Tulipahan tietämättäni tehtyä henk-koht. syvyysennätys. Eikä siellä 25 metrissä ny niin ihmeellistä ollu, eli miun epämääränen pelko syvyyksiä kohtaan lähti siinä sitte viuh vaan.  Meikästä tulee viäl niiiiiin syvänmeren ahvena et ei mitn tolkkua!

Huomenna miul on seuraava sukellus. Jännääääääää! Ja vittu onhan sukeltelu nyt ihan älyttömän siistiä hommaa! Olen liäkeissä!

Torstai 19.7. - Shukellukshet Kahexa ja Yhexä

Yöllä oli kauhee myrsky ja aamullakin vielä roimi vettä. Meri oli täynnä ajopuuta ja yleistä paskaa. Mietin hetken et lähenkmää vai enkmää lähe, mutta tajusin sit et onks aika kermaperseilyy olla et emmiä lähe sukeltaa ku sataa. Ai niiku et ei voi satees kert kastuu? Joo. Se oli hetkeni naisena, meni onneks äkkiä ohi.

Aamun sukellus (miun shukellus numero kahexa) oli kohteeseen Taipi Wall. Lyhkäsen venematkan päässä omasta rannasta. Meit oli iso porukka ja miä jo venees myhäilin itekseni ku kehittelin taktiikan millä pääsen pakoon siitä vahtikoiramaisesta dive masterista joka on koko ajan miun remeleis kiinni pumppaamas ilmaa ineen tai tööttäämäs sitä pihalle. Et siitäs saat, saakeli. Ja taktiikka toimi käytännössä vitun hyvin. Miä annoin hänen paimentaa miut syvyyksiin (miulla menee edelleen aina eniten aikaa syvyyksiin menossa, koska korvani ovat herkät rinsessakorvat eikä tokene paineisiin tosta vaan), mutta sen jälkee livistin. Niiku sanoin, meit oli iso ryhmä ja meitä paimentamas kaks sukellusmestaria, ni luikkasin sukkelaan siitä porukoitten sekaan. Sain näin rauhan ite ährää asioitten kans ja osasinkii ihan vitun hyvin. Välillä toki poukkoilin ihan väärillä syvyyksillä mutta osasin ihan ite sieltä sutii muun ryhmän kiinni. Mitää erikoista en sinänsä nähny, niitä molo-ottasia pattipää-parrot fishuja ja joku tonnikala ja sit yleistä peruskalasoppaa muuten. Korallit on täällä niin huikeita että ne varastaa shoun, ei kaloja tuu paljo ees vilkuiltua. Maksimisyvyys 20 metriä ja tismalleen tunti veen alla.

Iltapäivän toinen sukellus (miun numero yhexä) oli New Reef -nimiseen paikkaan, ja ehkä hienoin missä oon käyny, korallit oli jotain sellasta et meinas lähtee järki. Meit oli pien porukka, 4 ihmistä vaa, ja sukellusopastaja, kenen paimennusvietti ei ollu päällekäyvää laatua. Sai mennä ihan rauhassa ja ku miä noita kokeneempia sukeltajia tarkkailin, ni tajusin et sukeltamises ei tarvikaa olla ihan sen sukellusopaksen räpylän tuntumas koko ajan. Miähän oon tähä asti seurannu niitä oppahia tai opeja ku nälkänen koiranpentu, en oo uskaltanu aiemmin ees aatella et vois vähän etäisyyttäkii olla ja ne on varmaan ollu ihan hermona että vittu tuo yks vanha luuska hönkii niskaan koko ajan. Mut nyt tajusin, et saa vähän vaellella ja kurkistella ihan omin nokkinee nurkkien taakse, kuhan jonkinmoisen näköyhteyden pitää. Mikä oivallus! Into piukeena vähän vierotin itteeni ja kävin jopa useiden metrien päässä nuuskimas et mitäs tuol kiven kolos oikee luuraa. Maksimisyvyys 20 metriä jälleen, veen alla oltiin 63 minuuttia.

Miusta iltapäivän sukellus oli miun tähän astisista sukelluksista paras. Kalaskene ei ollu kummonen, mutta maisemat oli upiat muuten, ja sit miä osasin aika hyvin kaikki asiat siel veen alla. Pienii hetkittäisii paniikkeja tulee toki, mutta nehän menee ohi ku tietää, et vittu, yläpuolelle on noin 20 metriä vettä, täs ei nyt vaan pysty heittää kamoja päältä ja ruveta huutamaan.

Sukeltaminen ois suositeltava itsehillintäharjotus kaikille kenel on taipumusta hepulikohtauksiin.

Huomenna lähen aamulla sukeltaan elämäni sukelluksen numero kymmene. Tän juhlasukelluksen kohteena on toukokuussa 1945 mereen pötkähtäny pommikone. Luulen, että se on ehkä siisteintä ikinä. Ja turha kai mainitakaan, että kyseinen sukelluskohde on ns. advanced level -kohde, mutta tääl nää tasovaatimukset ny niin nuukaa oo. Totesivat, et miuta on nyt 3 sukellusta tarkkailtu, eikä sinänsä oo kyvyissä huomauttamista, eli ihan hyvin voin tulla mukaan. Sitäpaitti se kone makaa vaan 24 metrissä, eikä sinne oo tarkotuskaan mennä vattalleen sen viereen makaamaan, vaan kattellaa vähä ylempää. Ja miä oon jo 25 metrissäki käyny eli nou problem. Aika kovasti huomista ootan kyllä.

Pienoismalli siitä merenpohjan pommikoneesta jota kävin kattomassa

Perjantai 20.7. - Kymmenes shukellus

Moon suklannu KYMMENEN kertaa! Ja kymmenes sukellus ihan vaan niinki jokapäiväselle näylle ku liki 60 vuotta sitte mereen uponneelle pommikonelentsikan raadolle. Jumalauta. Laivanraatoja on merenpohjat pullollans, mutta lentsikoita, ne on hiukkasen harvemmassa.

Pommikone on siis pötkähtäny mereen toukokuussa 1945 ja on ämerikkäläinen lentsikka. Lentsikka makaa keskimäärin 24 metrin syvyydessä Liberty-nimisen saaren edustalla. Kone on siel yhä ihan yhtenä kappaleena ja näyttääkii aivan niiku se ois oikeen harkiten ja ajatuksella sinne nätisti laitettu. Korallit on hylyn kuiteski jo vallanneet. Korallit, ja leijonakalat. Leijonakaloja (myrkyllisiä ovat) oli niin vitusti, että sai tosissaan tarkkana olla että missä siel räpylöi. Näkyvyys oli huono, ihan jotain muutamaa metriä heikoimmillaan, mutta hylyn näki tarpeeks ku pysy sen lähellä. Ympäristöstä sen sijaan ei kyenny tekee minkäänlaisii havaintoja.

Ja kun ennen sukellusta oli käyty kohde porukalla läpi ja sanottu että elkää koskeko mihinkään, elkääkä sutiko räpylöillä tai muutenkaa ronkkiko sitä pohjaa koneen ympärillä, koska se on ihan liejua ja pienikii hipasu nostaa sieltä kauheet möhnäpilvet ja näkyvyys tärähtää hetkessä nollaan. Ni mitä tekee idiootti ranskalaisäijä? Menee heti ekana tonkimaan pohjamutaa ja ettimään kai jotain aarteita joita ei oo kukaa vimosen 60 vuoden aikana siellä koneen raadon äärellä käyneistä viä löytäny. Ja näin saatiin sit harjotella myös ihan sokkona etenemistä, ku paskapilvi  peitti alleen aivan kaiken. Vitun ranskalaiset, ne on kans yhenlaista porukkaa.

Miulle sukellus oli ihan älytön elämys. Oli huikeeta siin lilluu kyyläämäs ja ajatella et melkee 60 vuotta sitte joku jätkälauma on ihan muina sotureina tos ollu lentelemäs tätä nimenomasta peltihäkkyrää, ku on moottorit sanonu sopimuksen irti ja tähän se lentsikka sitte pääty. Ja tässä miä, varhaiskeski-ikänen punkero Mordorista, sitä ny sitte tuijotan silmät ymmyrkäisnä aivan.  Ihan mahtavaa, olin liäkeissä.

Sain sukellusopelta täst sukelluksesta myös todistuksen, eli tää lasketaan jo yheks erikoissukellukseks joka vaaditaa sit ku alan ähräämää miun Advanced-kurssia jossai vaiheessa. Luulen, että teen sen vasta ku pääsen takas kotiin Gilille. Miä en halua mitään sukellustemppuja ees ajatella jos miul ei oo opena Lutwala Diven spektaakkelimaisen ihana David tai niinikään supermahtava James. Arvostus heitä kohtaan on noussu entisestään, nyt ku on muunlaisiakin sukellusguruja tässä nähny. Ei oo kerta eikä kaks ku oon tuol Togeanin meres kelannu, että voi juma ku ois nyt David tai James tässä opaksena, tästä sais niin paljon enempi irti. Nää paikallisoppaat, yhtä lukuunottamati, täällä ei paljo  tuol meres vaivaudu osottelemaan mitään näkemisen arvosta. Jotain kämäsen piäniä etanoita tai katkarapuja ne välil kauheella tohinalla vaahtoo ja viittilöi et tulkaa kattomaan.

Miä en jaksa yhtää mitää pienii sinttejä tai jotaa millin pitusia tuheroita, olkoo kuina värikkäitä tai kummallisia hyvänsä. Miuta ei vittu kiinnosta, miä haluan nähä ISOJA otuksia. Perkele. Koolla on merkitystä, jumalauta, sano muut mitä tahansa. Valaita, saatana, tuokaa miulle VALAITA! (Suuret hait käy myös. Mitkään kämäset riuttahait ei kelpaa, niitä on jo nähty.)

Huomenna miä taian pitää sukellusvapaata, tai ainakii koitan malttaa pysyy maissa. Korvat antaa hiukan ymmärtää, jotta nyt jos sais hetken olla ihan merenpinnan yläpuolisis paineis ni ois varsin mukavaa. Mutta ans kattoo ku illalla tuonne kuppilan taululle kirjataan, et mihin huomisen sukellukset suuntaa, ni saattaahan se olla, et miä en pysty jäämää rannalle määkimään ku muut menee. Mut toivon et huomeen kaikki sukellukset menee johonkii mis miä oon jo käyny ni pystyn sit ehkä just ja just pitää varpaat hiekassa.

Sukellus on mahtavaa. Ja tekee miulle yksinomaan hyvää (korvat on kyl erimiältä). Opin hillittemään itteeni, saan rauhaa muilta ajatuksilta ku pitää keskittyä siihen mitä tapahtuu juuri nyt, ja opin olee tilanteissa joista ei voi äkkii lähtee mihinkään. Jokainen sukellus on miulle itteni totaalinen ylitys ja jokaisen sukelluksen aikana oon valtavan hämmästyny että miten miä täs nyt ihan muina naisina senku sukeltelen menemää. Miä, joka pelkään vettä ja syvyyksiä, miä joka en osaa ees uia ja miä jolla on niin paha ahtaanpaikankammo ettei pysty ees makuupussissa nukkumaan vetskari kiinni. Ni tässä vaan vittu polskuttelen menemään 20 metriä vettä päällä ja trallalaa. En tajua vieläkään miten tää on mahollista.

Pystyn ilmeisesti mihin tahansa, koska sukellan.

Olen koukussa, pahasti.

Sunnuntai 22.7.2012 - Shukellus yxtoist

Yhestoista shukellus oli kalaisin Togeanin shukellus mitä on toistaseks ollu. Kohde oli nimeltäns Gap, ja etukäteen miuta taas vallan vitusti pelotti kun kerrottiin että suattaapi ajoittain olla koviakin virtauksia. Virtaukset on vitsaus, joita tällä hetkellä pelkään sukelluksissa eniten. Minen yhtään tykkää siitä, että itellä ei oo niin mitään sanomista mihin mennään ja millä vauhilla. Toisaalta, viksummat on valistanu, että isot fisut muhii siellä missä virtaa, eli miun on tääkin pelkotila nyt jotenki vaan selätettävä, jos aion nähä mitään nemoja isompaa.

Sain tänää suklaa ihan kahestaa yhen kivan ruipelon sukelluspojan kans ja oli yks parhaita sukelluksia tähän menessä. Oli ihan vitusti kaloja, ei mitään erikoisen isoo, paitti yks aika raisun kokoin barracuda, mutta muuten oli sellasta peruskalaa ihan vaan perkeleesti, aivan  hullu kalasoppa-meininki. Ja oli yks kilpikonna! Niitä ku tosin tuol Gilillä näkee vähintään 10 per sukellus ja snorklatessakin aina, ni ei silleen meinaa enää mennä märkäpuku solmuun ku niitä näkee. Korallit oli taas aivan älyttömiä, eikä sitä kauheeta virtaustakaan tullu ku ihan lopussa. Siin kohin piti olla ruipelon sukellupojan kans aivan käsi käessä, koska hommasta ei tullu pelkällä omatoimisella hullulla räpiköinnillä hevonpersettä.

Sukeltajat on miusta muuten yhä ihan vitun rasittavaa porukkaa. No okei, varmasti ihan samalla tavalla ku ihmiset yleensäki, et joukossa on vähemmän rasittavia ja sit ihan vitun rasittavia. Ja niiku yleensä muutenki missä tahansa ihmisryhmässä, ni ne ihan vitun rasittavat on aina eniten äänessä. Ja minua ärsyttää vitusti semmonen helvetillinen sosiaalisuus mikä näyttää tähän toimintaan olennaisesti liittyvän. Et ooh, myö kaikki sukelletaan, jee, istutaan heti vieraitten ihmisten kans samas pöyäs ja jutellaan ihan vitusti ja heitellään jotain vitun onnetonta sukellushuumoria. Miä en jaksa, miä vittu en todellakaan jaksa. Miä oon se sukellusresortin erakkorapu joka peruuttaa aina heti oman terassin riippumattoon, YKSIN, lukemaan kirjaa. Kirjaa, jossa ei todellakaan sukelleta. En siis edelleenkään tunne minkäänlaista yhteenkuuluvuutta tämän(kään) ihmislajin kanssa.

Kaipaan ihmisiä jotka puhuu muustakin ku sukeltamisesta. Vaikka pieruista tai jauhelihakastikkeesta tai, vittu, vaikka autoista, sekin kävis jo, kiinnostais ihan helvetisti pitkä keskustelu vaikka jarruvaloista (kuhan sais samalla juua monta kaljaa). Saatana. Mutta oon täällä sukellusresortin sosiaalisuutta sykkivässä ytimessä viel ainaki viikon ärsyytymässä, ennenku jatkan matkaa, kohti seuraavaa sosiaalista sukelluskeidasta. Sosiaalinen sukellusporukkaskene on virtausten ohella asia jonka kans miun on vaa opittava elämään. "Jee".

Onneks tääl on yks lontoolainen lakimies. Hänel on tatuointeja, Metallica-sortsit ja se jutustelee enimmäkseen muusta ku sukeltamisesta. Hieno mies!

Huomenna ohjelmas on koko päivän sukellusreissu Una-Una-tulivuorisaaren vesille. Kuulema siel on niin hienoo, et siel ku on suklannu ni mikää ei tunnu enää miltään. Sinne siis!

Maanantai 23.7.2012 - Shukelluxet kaxtoist ja kolmtoist

Ois pitäny arvata heti aamulla ku heräsin, oven aukasin, ja rappusella retkotti kuollu iso rotta, että tänään ei mee hommelit niiku on suunniteltu. Mutta se on kumma tuo ihmisen optimismi. Oijoi, meil porottaa arska ja meijjän meri on tyyni, ei hätää tässä päivässä.

Mutta ku lähettii aamulla kasilta, venho täynnänsä ilmaputeleita ja sukelluskamaa ja evästä ja innokkaita sukeltelijoita et whoop-whoop, UNA-UNA, täältä tullaan, ni ei kauas keretty kun alko sää muuttumaan. Ja kappas kun yhtäkkiä rupes kaatumaan vettä niskaan, katos kaikki maamerkit mitä horisontissa näkyi ja oho, ei ollu venees näemmä toimivaa konpanssiakaan. Eksyttiin juu. Tuuli, satoi neuloja, meri loiski päälle, siinä kelluttiin, kaikki paikalliset viittilöi kukin eri ilmansuuntiin ja myö turistit siinä sit, kananlihoilla kylmästä ja silmät tihrussa ku mitää ei nää sateen takia, ollaan vaan et jeejee. Luajan tähren mein sukellusopaksilla oli järkee päässä ja totesivat piakkoin että koska nyt tilanne on tämä, että ees sitä UNA-UNA-saarta ei näy kun sataa niin vitusti, ni myö ei ees yritetä, vaan lähetään takasin. Suklaillaan tuos kotivesillä ja retkeillään lähemmillä saarilla. Meil ei kellää kyytiläisil todellakaa ollu vastaansanomista. Ajatuskii siitä et ois pitäny koko päivä tuommoses vitun kaatosatees arvostaa jotaa retkeilyelämyksiä ni no way.

Vene takas kotivesille ja eka pulahus kohteeseen Kota Wall. Mahtava oli taas, kaikkihan tääl on. Sukelluksen kruunas ihan lopussa eteen hyökkiny hillitön parvi  niitä pattipää-kaloja (bumphead parrotfish). Ne on isoi, ne on vihreit ja ne on hupsun näkösiä.

Tein uuen syvyysenkan, 27 metriä oli sukellusopaksen mittarissa maksimisyvyys. Oon aivan liäkeissä. Tahon 30 metriä rikki ja äkkiä!

Taipi Islandin hylätyn resortin raunioitten katsastus

Kota Wallin jälkee mentii lounastaa autioituneelle Taipi Islandille. Välitön rakkaus saareen (vaikka ihan oitis rantaveessä tuli vastaan tappajamerikäärme)!  Miä niin jo näin itteni siel käyskentelemäs leuhkana kruunu pääs, mölyymäs et tämon Päden Taipiländiä, täällä soi Stam1na, eikä eikä tänne ole tolloilla asiaa, tänne saa tulla vaan hyvät tyypit ja tänne tuuaan miljoona kissaa. Saarel on yhen siellä yrittäneen resortin jäänteet hapertumassa, paikka on kuollu kaiketi asiakkaiden puutteeseen, mutta mie näin siinä heti potentiaalia ihan mihin vaan. Valitettavasti potentiaalin nuuskas myös tuo engelsmanssi-Lakimies, kenen kans miä kiärtelin saaren lahoovia punkaloweja ja suunniteltiin hevibaaria tohon kohtaan ja miten tuossa ois oiva paikka illallisravintelille ja tohon laitetaan pieni kauppa mistä saa samppoota, sipsei ja hyttysmyrkkyä. Nysse vitun Lakimies on jo puhunu pisnestä kaikkien kans, soitellu sukulaisilleen et ketkä lähtee messiin ja varmaan huomenna ostaa ton MIUN saaren tuosta pois kellumasta. Helvetti.

Taipi Island

Päivän toka sukellus oli Coral Gardeniin. Ei mitenkää erikoin, näkyvyys oli aika paskana, mutta heti alussa pongattii sellain ihan kummalliin frogfish. No, semmoin pien se oli, keltain, mutta kuulema tosi harvinain ja olihan se ihan älyttömän hölmön näköin, vähä niiku jostai sarjakuvasta. Rupesin seitinohkasesti arvostaa myös pienten otusten pongailua. Mut vaikkei mitää erikoisen erikoista ollu, ni miä olin ihan et jeejee, kert osasin, en panikoinu, itsenäisesti siel suhailin ja Lakimieskii sano, et meet tosi rauhallisen ja rohkeen olosena. Kiva kuulla! Ja hyvä et ulkopuoliset tarkkailijat ei tajuu et suurimman osan aikaa taistelen aaltoina tulevien hätäännyskohtausten, ja pissahädän, kans.

Mikä ihme siinä muuten on, että sukellusten aikana ja varinkin jälkeen kusettaa aivan vietävästi? Vaikka ois just ennen  lähtöö käyny hampaat irvessä tiristämässä ns. tuhkatkin ns. pesästä (KIH!), ni viimeistään siinä kohin ku kapuaa tikapuita takas veneeseen ni meinaa jo tulla pissa märkäpukuun. Viel en oo kusenu märkäpukuun, mutta lähellä se on ollu. Kuinkahan iso rikos se mahtaa näissä piireissä olla? En tiijjä.

Mut voi luoja mitä otuksia tuolla meressä elää. Ei mitää järkee. Näin myös esmes ihan saatanan ison sandshitterin. En tiä mikä se oli, ilmeisesti vähän peruskurkkua mojovampi merikurkku vaan, mutta oli iso ja sen pyllystä (se oli varmaan sen perse, luulen, ja toivon) tuli hiekkakakkaa sellasena reiden paxusena pötkönä.

Miä en muuten usko evoluutioon enää tippaakaan. Myö ollaan jonkuu ulkoavaruuden olion kokeilulaboratoria. Luulen, et se ei saa tästä bilsan kurssista ku korkeintaa 6+. Sen verran se on ryssiny tän evoluutioteorian kans meijjän suhteen.

Huomenna en sukella. Makaan riippumatossa ja luen kirjaa ja kuuntelen jotaa hyvää musaa. Keskiviikkona koitetaa taas retkeillä Una-Unalle ja josko sitte päästäis perille saakka.

Tämä raportti tältä päivältä on mjuuten kirjotettu sheitinohkases pikkukekkulissa. Päivä vaati enemmän ku yhen bintangin ja Lakimies - hän on ihan hieno mies - tarjos osan. 

Una-Una

Keskiviikko 25.7.2012 - Sukelluxet 14 ja 15

Jihuu! Päästiin tänää Una-Una-saaren edustalle! Koko yön sato vettä, katto vuoti suoraan sänkyyn ja olin jo et näinköhän retkestä tulee yhtään kummosempaa ku viimekskään. Mutta kas: aamu valkeni tyynivetisenä ja aurinkoisena. Una-Una siinti horisontissa ihan omalle terassille saakka. Sinne siis!

Una-Una on tulivuorellinen saari. Siellä oli aikasemmin Togeanin ns. pääkaupunki ja sykkivä ydin, mutta vuonna 1985 Una-Unan tulivuori töräytti sellaset setit, että saari sortui osittain alta, porukka pakeni ja perusti Wakain kylän. Tulivuori on yhä aktiivinen, mutta viettää pientä siestaa  parhaillaan. Perimätieto kertoo, että se tuppaa räyhäämään noin 60 vuoden välein.

Ihan sama, myö mentii siihen edustalle sukeltamaan kohteeseen nimeltään Pinnacle. Siinä tehtiin päivän molemmat sukellukset, koska Pinnacle on ilmeisestikin Togeanin paras sukelluskohde ja sitä kyllä kelpaa pällistellä useemmanki kerran, sanovat. Kyllä kelpas miullekin, oli hiano! Saatana! Ihan huikeita kalaparvia, ja isoja kaloja (ei valaksia, mutta ihan kunnon vonkaleita kuitenki). Piti välillä oikeen peruuttaa ku jotenkii jouduin ihan keskelle hirveitten lotkojen jotaa pilluralli-tyyppistä ympärisuhaamista. Jännää oli.  Korallit oli taas ihan helvetin hienoja ja oli kilpikonna ja isoja barracudia ja vaikka mitä.

Jännää oli ku sellasta seurattii yhtä isoo kalaparvee (ja siis iso tarkottaa tuhansien kalojen massiivista joukkohysteriaa) ihan siniselle. Ihan siniin tarkottaa miulle sitä, et katos näkyvista koralliseinämät, ei näkyny mitään muuta ku sinistä joka suunnassa. Onneks paisto aurinko, ni pysy jotenki koordinaatit et missä on ees pinta, koska kaikki muut suuntimat hukkasin oitis. Yks pien pään heilautus ja miul ei ollu enää hajuakaan mistä suunnasta tultiin. Hätäännyttävä tunne, voin kertoa. Miulla on yliluonnollisen hyvä suuntavaisto noin muuten, mutta veden alla se kytkeytyy ihan täysin OFF-asentoon, ja se on välillä vähän liian jännä fiilis.

Ja miä oon vissiin hiukan oppinu jotain, sen huomaa siitä, et ilmaputelit ei tyhjene samaan tahtiin ku viel viikko sitte, eli oletettavasti meen rauhallisemmin. Toki miun pulikointi on vieläkii hirveetä sätkimistä, käsillä oon kova vettä viipaloimaan yhä, mutta rauhottumaan päin on. Osaan säädellä syvyyksiä ihan sikahianosti, uskallan vähä sooloilla eli lillua opaksen räpylätuntumasta toisaalle, osaan ja uskallan kurkistella koloihin, joskus jopa sillai et oon melkee pää alaspäin. Homma alkaa sujumaan!

Jottei menis liian helpoks ni annoin tänää ympäripuhua itteni lähtemään huomenna yösukellukselle. Vittusaatana miä sanon! Miä en uskalla (selvitäpäin) ees uia pimeessä meressä, mikään ei miusta oon pelottavampaa ku synkkä ja musta meri. Ni jumalauta, sinne sit huamen illalla molskis vaan jahka aurinko on laskenu. Voi saatana.

Mut nymmiä lähen juomaan Lakimiähen kans kaljaa. Se lähtee huomenna kotimatkalle, jotta otetaan sille. Kippis!

Torstai 26.7.2012 - Shukellush 16

Meikä kävi just tekemässä ihmeen. Vittu. YÖSUKELLUKSEN. Vittu. Pimeä musta meri sano loiskis kun sinne tipahin. Vittu. Jos miulle ois tuos pari kuukautta sitte joku sanonu et 2 kk päästä sie sukellat jopa pimeellä ni en ois ikinä uskonu. Vittu. Nyt miä uskon että miä pystyn, vittu, ihan mihin tahansa. Saatana, vaikka rakkauteen, sillä se sekoilu on aivan pientä pelleilyä yösukellukseen verrattuna!

Pelotti etukäteen ihan vitusti ja lisäks ku oli ollu hiukan pientä krapulan aihettamaa säpsähtelyä muutenki koko päivä ni mikäs moisen päivän mukavammin päättäiskään ku yösukellus. Mietin kyllä koko päivän että mikä vitun idea tääkin taas oli, mutta ku olin menny uhoomaan et lähen lähen, ni perumaan ei aleta.

Sinne siis molskis ja loiskis. Sukellus tehtii ihan täs Black Marlinin omalla housereefillä, joka tuos rannan ees menee. Se sentäs vähän rauhotti, et ei mihkää aomerelle lähetty sekoileen. Tiesi, et jos tulee pänikue ni voi ponkasta pintaan ja räpylöiä tuhatta ja sataa kotirannan kutsuvia valoja kohti.

Pimees meres oli kaikenlaist outoo otusta. Vitusti lobstereita, ja kaikenlaisii katkarapui ja muita juttuja. Outoja liikkuvia limaklönttejä joist en tiiä mitä helvettiä ne oikee oli. Nukkuvia kaloja ja  ihmeellisii littania pohjassa makaavia lättykaloja. Miniminipieni mustekalan näkönen joku juttu. Squidseja, jotka töräytti oikee musteet ku niitä taskulampuilla osoteltii. Ja vaikka mitä muuta. Et sinänsä ton "meren öinen elämä"-osaston suhteen ni kiva ku kävin.

Mutta muuten oli ihan yhtä saatanaa ja en mene toista kertaa. Ahisti aivan perkeleesti, ku ympärilleen ei nähny yhtää et mitä siel vaanii (ja siellä tasan vaanii JOTAIN, joka suunnassa, olen varma). Pelkkää pimeyttä, paitti siinä kohtaa mihin sojotti lampulla. Koko ajan sai pelätä et selän takaa hyökkää joku tai et ku lamppua vähä heilauttaa ni valo osuu JONKUN naamaan. Tai vielä parempaa: kitalakeen. Olin varma että joku syö miut enitaim nau, et tässä sitä vaan polskutan suoraan jonkun saatanallisen pedon suuhun.

Lisäks hermostutti ku piti mennä aika tiukassa laumassa, tuol pimeydes ei parane sooloilla. Koko ajan oli törmäyskurssi jonkuu kans. Millon tuli räpylästä naamaan tai joku kolahti selkään kii tai vastaavaa. Helvetin ärsyttävää. Niiku siin ei ois ollu muutakii mietittävää, saatana.

62 minuuttia tätä helvettiä oli miulle aika liikaa. Ootin lähes koko ajan että loppuis jo. En siis millään lailla nauttinu tästä sukelluksesta, ei ollu kivaa, paitti hetkellisesti ku joku älytön otus pongattiin. Muuten oli ihan silkkaa piinaa koko paska. Muu porukka tykkäs kyllä ihan vitusti ja oli aivan liekeissä. Se on niien ongelma.

Onneks sain tästäkii suklauksesta todistuksen. Tää oli meinaan kans yks Advanced-tason kurssin hyväks luettava erikoissukellus.

Nyt oon rykiny tääl Togeanil 10 sukellusta. Viel pari kyl ähellän ennenku sunnuntaina jatkan matkaa.

Perjantai 27.7.2012 - Shukellus sheitshemäntoista

Uus syvyysenkka! 29 metrissä kävin! Trööööööt! Jänisräikät soi ja raketit paukkuu!

Kohde oli Batu Pancing. Ei sisältäny sinänsä mitään erikoista noin niiku meren tarjoomana. Ekaks mentii älyttömän syviin vesiin sellasta seinämää pitkin, ja sitte noustiin sieltä hienolle tasanteelle mikä vilis kaloja ja komeita koralleja ja näkyvyys oli loistava. Hieno iso hurja mureena oli yhes kolos uhoomas.

Pientä jännitystä toi sukellukseen se, ku kahella tyypillä vuoti happipullot. Jännäsin koko ajan et näinköhän loppuu lyhkäseen mein sukellus tai tuleeks täs joku dramaattinen ilman loppuminen kesken ja erikoisjuttuja pintaan menon kans, mut näemmä niin pienesti pulputti ilmaa pihalle, et ei vaikuttanu mihinkään mitenkään.

Dalton, sukellusguru

Oon tavattoman kiintyny Black Marlinin yhteen sukellusguruun. Hänen nimi on Dalton ja hän on ihana! Vähän sellanen riehakas sukeltelija, ihmistyyppiä "no worries", mutta hurjan kokenu (sen syvyysenkka on piirun yli 100 metriä!) ja osaa hommansa. Mielettömän mukava tyyppi muutenki ja hänel on ihana hymy. Ai että! Haluisin sukeltaa aina vaan Daltonin kans, foeva-evah. Plus, se sanoo miuta välillä beibiks.

Pirnattu sentäs. Enää 2 päivää täällä, sit jatkuu matka. Mut sitä ennen, vielä viimeinen keikka Voikkaalla! Eiku.... viiminen sukellus näihin vesiin. Joo!

Lauantai 28.7.2012 - Shukellus 18

Paluu siihen mistä täällä lähettiin, elikäs miun viiminen Togeanin shuklaus oli kohteeseen Mini Canyon. Siis sama mihin molskahin ekalla sukelluksella täällä. Oho, paikka näytti aivan uuelta! Ikiin en ollu nähny moista! Mutta miullahan meniki se eka sukellus sellaseen yleiseen hätäännykseen ja sähläämiseen ja asioitten muistista palautteluun. Ei sillo paljo kerenny maisemia kattella, ja luulen että miut muutenki vietii sillo vähän toisenlaisia reittejä pitkin, ku tiesivät, että on ihan alottelija ja panareissa kaikesta.

Nyt suhattiin sitä kanjonia sitte ja kunnolla. Sheitinohkasesti ahisti mennä sellasta piäntä kapeeta rakoo pitkin, molemmilla puolilla kohos valtavat seinämät ja tuolt kolost vaanii valtava mureena ja herraties mitä muuta kohta hyökkää päälle. Huhhuh. Mutta oli siistiä silti, aijjumalauta miten makeet meiningit. Olin liekeissä. Kanjonin läpi pulikointi kuitenki näemmän kiihytti hermoja sen verran, että miul kävi ekaa kertaa niin, et piti oikeen räpiköiä sukellusopas kiinni ja ilmottaa, että meikäläisellä on ilmamittari ny punasella, tarttis lähteä kohti pintaa. Oltii siinä kohin viel jossain liki 20 metrin syvällä ni ei ollu oikeen varaa pelleillä asian kans. Sukellusjätkä vei miut viiteen metriin lillumaan ja ku oli turvallista nousta pintaan ni päästi miut ihan yksin menee ja jatko sit sukellusta muitten kans. En ees hätääntyny ku ploppasin pinnalle ja vittu venettä ei näy missää ja pojotan siel yksin aavalla merellä eikä ketn missää. Onneks siinä sit ku köhin ja kurlasin kuolemaa sisuksista ulos (synkän liman eritys keuhkoista ja rööreistä sukelluksen jälkeen on aika miehekkäissä kantimissa, luulen että vuosikausien röökinpoltosta kertyneet tervat on lähteny liikkeelle) ni mein vene kaahas jostain tuhatta ja sataa noukkimaan miut kyytiin.

Mon kade, ku naapurimökin germaaneilla on sellain kameraboksi millä voi ottaa dikikameran tuonne syviin vesiin ja ne on räpsiny ihan huikeita kuvia. Miun on PAKKO saaha kans tommonen kameralaatikko, vaikka ne maksaa ihan vitusti. Ja se sukellustietsikka. Ja oma märkäpuku. Räpylät kans ois kiva et ne ois omat ku tuntuu et aina on tarjolla vaa hiukan liian isoja (jalkani on kokoa 36-37). Voi molo tää homma tulee kalliiks!!!! Miksen voinu pysyy vanhoissa harrastuksissa, eli tupakissa ja kaljassa?????? ARGH!!!! Miä en tiiä miten tän asian kans nyt oikee jatkan, ku sukeltamatta en malta olla, mutta matkabudjetti on rajallinen.  Pitänee suorittaa pienehköä tilannekatsausta, budjettilaskelmia ja yleistä suunnitelmien tarkastelua. Kuhan jaksan. Joo.



Sananen lopuksi:

Sukellukset täällä on nyt siis sukelleltu. Tulin pelokkaana ja säikkynä alottelijana, ja lähen helvetisti kokeneempana, ja entistä enemmän sukeltelusta innostuneempana. Oli onnettomat vaivaset 6 sukellusta alla kun tänne tulin, ja nyt on kasassa 18, eli Black Marlin on tehny miulla hyvän tilin ku oon 12 sukellusta heijjän kanssa pulikoinu. Näistä 10 oli ihan perussukelluksia ja 2 erikoissukellusta eli yösukellus ja hylkysukellus (joista sain todistukset advanced-kurssia varten). Pommikoneen hylkyä ja retkeä Una-Una-saarelle lukuunottamati kaikki sukelluspaikat on ollu täs ihan läsivesillä, noin 10-15 minsan venematkan päässä. Perussukellukset maksaa siis 26€ tsibale. Erikoissukellukset enempi ja sit noi pari kohdetta kauempana maksaa hiukan extraa, eli venekyydistä maksetaan koko sukellusporukan kesken jaettava joku köntsäsumma. Ja jos oikee kovasti sukeltaa ni saa vähä alennusta.

Black Marlinin sukelteluja voin siis lämmöllä suositella. Klikkailkaa täst lisätietoja.

Miun seuraava sukellusvesistö pitäis suunnitelmieni mukaan olla Bunakenilla, Sulawesin pohjoses käres oleva saari, mutta miä en oo nyt asiasta enää ihan satavarma. Tässä on nyt kaikenlaista, ja eessä on pientä päätösten tekoa. Niistä lisää tuonnempana. Sukelluspäiväkirja loppuu ny tähän, sori täst vaahtoomisest, oon just sellain kauhee sukeltelija joka vouhottaa, mut en voi mitää.

Lopuks kuva Una-Unan rannalla juoksevasta lehmästä.

Juokseva lehmä.