lauantai 17. elokuuta 2013

Itku ja parku: Marli kuoli

On Indonesian itsenäisyyspäivä, miun äipän synttäripäivä (onnittelu viä tätäkin kautta!), lauantaipäivä ja miulla murheenpäivä.

Marli-kissa, eli Bob Marley, kuoli tänään aamulla. Kissaplokissa jo kerroin, kuinka Marliin iski todella ärhäkkä flunssa. Lääkäri kävi toissapäivänä ja sain tarvikkeita ja hoito-ohjeita ja muutaman tunnin välein, öisinkin, annoin tippapullolla nahan alle nesteytystä ja aamuin illoin lääkitystä ja vitamiinia. Eilen näyttiki jo hyvältä, Marli söikin vähän, mutta viime yön aikana tuli käänne huonompaan. Aamulla kuuelta ku heräsin, ni Marli hengitteli hyvin vaikiasti. Seittemältä soitin lääkärille, kaheksalta olin jo pikaveneessä matkalla Lombokille Marlin kanssa, yheksän jälkeen oltiin Mataramissa, kerettiin just lääkärin pihaan ja Marli kuoli siihen. Lähti vihreemmille niityille. Miä itkin ja paruin ku syätävä.

Marli haudattiin lääkäri Geden pihaan, hienon haudan hänelle joku lääkärin apulainen siihen rakens ja siinä oli miun kanssa saattamassa isompiki sakki ihmisiä, kun siihen just tuli jotain asiakkaita kissojensa kanssa. Joku täti silitti kättä ja itki myätätunnosta mukana. Lääkäri Geden rouva kanto nenäliinoja eteen, lääkäri halas ja lohdutti. Ei paljon auttanu, miun murhe on valtava, vaikka ymmärränkin että tämmöstä välillä sattuu. Ja sekös sattuu.

Ei oo siis sellanen fiilis että tästä lähtis rajusti bailaamaan Indonesian itsenäisyyspäivää. Lutwalan rantabaarissa kävin ottamassa huikan murheeseen (gin tonic) ja polttamassa askin tupakkia ja vastaanottamassa lisää lohtuhalauksia, ja vähän taas itkinki siinä toki. Miulla ei riitä sanat kertomaan, miten ihania Lutwalan tyypit on.

Virerashuoneessa kinkkaa, huutaa ja väistelee jalkavaivanen pieni villi tyttökissa, ja hänestä on kans kova huoli. Hän ei syö, jalka on kauheessa kunnossa. On pelokas, ei antais millään koskea, joten kintun putsaus ja kissan lääkitteminen menee ihan kiusaamisen puolelle. Miuta ahistaa ihan vitusti, on niin kauhia kattoa toisen tuskaa.

Jalkavaivamirri

(Tilannetiedotus sunnuntaiaamuna, nyt kun oon internetissä julkasemassa tätä tekstiä: jalkavaivanen mirri on syäny, turvotus on koivesta hiukan laskenu, antaa miun koskea ilman aivan kauheeta taistelua. Tunnelma varovaisen toiveikas!)

Voi näitä kissahommia. Just nyt on olo että haluan mennä komeroon istumaan ja naulata oven kiinni, kun en halua kohdata tämmösiä päiviä. Mutta tämä on elämää, tämä on kualemaa, ja miun on vaan piettävä itteni kasassa. Ei murheet varmasti tähän jää, semminkin kun kissahommia tässä nyt enempikin touhotan.

Ja näinä murheen hetkinä tulee aina jotenki yksinäinen olo, kun ei oo ketään jakamassa tätä surua. Tämmösen aallonpohjan se vaatii, että miä menen näin julkisesti sanomaan että just NYT ei haittais jos ois joku myätätuntonen, ymmärtäväinen karvanorsu joka lohduttais ja silittelis ja jonka paidan hihaan tai helmaan saisin niistää. Kuhan se sitte huomenna, tai ylihuomenna viimeistään, painuis vittuun miun huushollista eikä kuvitteliskaan että sillä olis minkäänmoista oikeutta miun kaukosäätimiin.

Huokaus. Semmosta.

Muita juttuja ei oikeen oo kerrottavaks, on ollu kissapotilaien kanssa meininkiä viime päivät. Että ei tässä oo paljo muuta tehty ku kotona nyhjätty ja vahittu potilaita, välillä hätäseen polkastu kauppaan ostamaan asioita tai Lutwalaan lokkimaan internettiä.

Minä tarvisin nyt hyviä, mukavia häpeninkejä, hymyä ja huumoria ja sellasta jotain joka vie ajatukset muihin, ehketi jopa ilosempiin asioihin. Mutta tänää ei pysty lähtee mitään vipinää ja meininkiä ettimään. Otan omasta jääkaapista yhen bintsun, polttelen vähän tupakkia ja sitte kerään kissanpennut kainaloon ja käyn sänkyperunaks omaan kammariin. Niistän sitte kissanpentuihin jos vielä kovasti itkettää.

Tämmönen päivä Hiekkakikkareella. Näitä kiitos ei yhtään lisää.

(Ps. Pallirahasto on nyt pakkasella. Kaik o mänt!)

Marli ihan vaan vähän aikaa sitten, ennen kuin sairastui
Siellä lepää Marli, Lombokilla, Mataramissa, Tohtori Geden pihamaalla

1 kommentti:

Zepa kirjoitti...

Otan osaa, hirveitä päiviä :-(( Mut sellaista se on meillä kaikilla jotka ruvetaan eläinten kanssa. Joskus vaan itkettää enemmän. Olen tosi pahoillani sun puolesta.

Ei se pallirahasto ihan pakkasella oo, katopa tarkemmin.