Feissarimoka

Oli eilen pakko vähän käyä ihmisten ilmoilla, alko ikäänku kaatumaan palmut päälle kotihuudiloilla, piti vähä tuulettua. Istua pari tuntia rantabaarissa aaltoja tuijottamassa, jauhaa paskaa tuttujen kanssa, olla tärkeenä kynän ja muistikirjan kanssa ja raapustella ideoita ylös (niitä vaan tulee!), kattella ku pojat soitteli. Ja samalla saatto juua muutaman bintsun.

Rannalla oli yks vanhempi pariskunta, ja tarkotan nyt oikeasti jopa ittiäni vanhempia. Sellasta mummo-änd-vaari-ikäluokkaa. Arvasin heti että saksalaisia ja näin olikin. Saksalaiset on estotonta porukkaa, kyllä ne tunnistaa. Vaikka ikää on siinä kahexankybän korvilla ni se ei estä olemasta kittanoissa narupikineissä ja kireissä liian pienissä spiidoissa. Vaarilla oli muuten hurjan kokosen moobsit eli miestissit, että ois hällekin hyvin käyny spiidojen kylkeen myös pikiniyläosa, sellanen hölske siinä kävi ku vaari rannalla koikkelehti.

Vieressä telmi porukka indonesialaisia, jätkiä myöten kaikki polskivat meressä vaatteet päällä. Porukan nainen oli verhoutunu pitkiin kalsareihin, pitkähihaseen kalsaripaitaan, joitten ylle oli vetästy urheilullinen ja virtaviivanen kokouikkari. Päässä oli kiree kypärämäinen huiviviritys. Kontrasti estottomiin germaaneihin oli melkonen.

Että kyllä täällä katteltavaa riittää, laidasta laitaan, hyvästä huonoon, jos vaan silmät kestää.

Paikallisten uimapukumuoti eroaa seitinohkasesti turistien vastaavasta.

Viinapääni on ottanu kyllä tanakan taantuman huonoon suuntaan. Tulin kolmesta isosta bintsusta ihan soseeseen ja olinki sitte kotona jo kaheksalta ja valmis nukkumaan. Raju meno ät Hiekkakikkare, todellista senioriväen kreisibailausta! Se on kun en oo vimosen kuukauen aikana juurikaan mitään muuta tehny ku rähminy kotona ja Eedenin Puutarhassa evri dei ni tua toleraaaaaaansh on viipottanu alamäkee ihan huomaamatta.

Tämmöstä jälkeä siitä sitte tulee. Feissarimoka.

Ei muuten ole minkäänlaista rapulaa! Jihuu!

Siunattu sähkökatko

AAARRRGGGHHHHH!

Kerroinko jo, että lähikylän bajamajan kokonen pieni moskeija hommas uuet ämyrit tuossa joku aika sitte? Änywäys, sellaset saundtsydeemit asentivat että rappaukaset ropisee seinistä kun moskeijan huuto alkaa. Se on erikoisen siistiä siinä kello viis aamulla. Sieltä tulee viieltä sellanen kymmenin minuutin huuto, sitte ne ottaa puolen tunnin (tupakki?)tauon ja jos siinä lähitienoon viaton satanisti on justiisa kyenny saamaan uuelleen unen hännästä kii ni kello 5:40 alkaa uus huuto. Ihan vaan varmuuden vuaks, visiin. Ettei ny kukaan vaan nuku enää, aurinkokii nousee ihan just, rise and shine.

Ekoina aamuina vitutti niin että mietin jo dynamiitin hankkimista ja sen saatanan mölinätemppelin ampumista kuuhun. Nopiasti kuiteski sitte totuin tähän hommaan kyllä. Miun on muutenki pitäny olla seiskalta Eedenin puutarhassa ni iha sama sitte heräänkö viieltä vai kuuelta. On sitte aamulla aikaa rauhassa ruokkia ja rapsutella kissat ja juua mehua ja poltela tupakkia eikä tarvitte kiireettä piellä. Lepposa tahti asioissa olla pitää.

Mutta tänää aamulla hitto soikoon oli loistavasti ajotettu sähkökatkos. Sähköt katkes vähä vaille viis ja tuli takasin vähä vaille kuus (tiiän koska havahduin siähen et tuuletin sammu, ja uuelleen siihen kun se taas rupes pyärimään). Siinä meni aamuhuudot sivu suun, ähäkutti. Tuli justiisa oikeaan aamuun tämä, koska edellisyön olin valvonu ja pillittäny ja hermonnu ja stressannu tuon uuen  pienen kissatyypin kanssa ja olin ihan perkeleen väsyny, sellasessa huumorintajuttomassa zombiekunnossa. (Sen takia eilen vähän menetin maltin tuolla eilisen postauksen kommenteissa.... meni totaalisesti hermo, mutta joskus sen myös pitää antaa mennä, helepottaa ku räjähtää eikä vaan kihistele ärsytyksen kanssa ittekseen hiljaa).

Hän syö jälleen!

Pieni kissarääpäle oli eilisen aika paskana, oli sen verran raju se toissaöinen kohtaus, että ei ihme kun pieni ei eilen syäny eikä tehny muuta ku makas, ja jos koitin koskea ni sai kauheen paniikkihepulin. Hän ei eilen kuitenkaa saanu kohtauksia, ja veti hirsiä koko yän läpeesä, ei inahtanukkaa. Tänää aamulla hän vihdoin söi hyvin, anto miun lääkitä häntä ilman hepulikohtausta, hetken jopa pesi ittiään eli käyttäyty kissamaisesti ja koetti hiukan et miltä leikkiminen tuntuu: puri ja mätki tassulla pyyhkeen kulmaa. En ole vielä toiveikas, mutta iloisesti, varovaisesti, positiivisesti yllättyny asianlaidan kehittymisestä tähän suuntaan. Ja kyllä miun huusholliin mahtuu tuommonen erikoistarpeita omaava monivammanenki, jonkunhan noista surkimuksistakin on huolehittava. Kaikki halua täällä aina pitkähäntäsiä ja nätin värisiä täydellisisä kissanpentuja, mutta miun palatsin ovet on avoinna myös ykssilmäsille, kaljuperseisille, kippurahäntäsille ja rumille kans.

Pesti eedenin puutarhassa on kohta ohi. Tulee kaipaus takasin kyllä, mutta eiköhän näitä keikkoja uuelleenki tule.

Suoraan puusta haettu, taatusti tuoretta lähiruokaa/juomaa

Kissamurhetta ja muuta äksönintynkää

Tää on nyt vaan tosi nopia tiedote. Lyhyesti. Yritän ainaki. No jaaritteluks menee kuitenki mut what can I do?

Lukekaa kissaplokista millanen surkia, syräntäsärkevä kissanpentutapaus miulla on nyt huushollissa. Kuurosokee epileptinen (tai jotn) parka. Voi helvetin perse miä sanon. On ollu taas silmäkulmissa ns. hana auki eilisestä saakka tuon kanssa. Ei näihin koskaan totu. Mutta jos jotain positiivista koittaa löytää, ni äsken ku kävin kotona tarkistamassa potilaan ni ettei ois seitinohkasesti ollu parempi vointi hänellä. Voi olla myös sitä, että haluan niin kovasti nähä positiivista merkkiä sielläki missä sitä ei ole että kuvittelen omiani, mutta ihan kun hän ois vähän reagoinu ääniin. Kun niin kovasti en haluais yhtään kuolemaa enää käsissäni piellä ni elättelen ehkä perusteetontaki toivoa tuon raukan suhteen. ja voi PERKELE KUN EI OLE SITÄ ELÄINLÄÄKÄRIASEMAA TÄÄLLÄ! Saatanansaatana.

Heikki, Pössy ja Zorro, min piänet, oli viime yön ekaa kertaa ulkona. Miuta jännitti enemmän ku heitä ja kävin koko ajan tsekkaamassa että ovatko hyö tallella. Kyllä ovat. Kaverilta just tuossa männäviikolla hävis kissanpoikanen, epäillään noita meiän saaren tyrannosauruksia eli monitor lizardeja. Kaveri ku asuu paikassa missä takana on sellanen kostee rämeikkö, joka kuhisee niitä vitun kissantappajaliskoja. Ni olen vähä hysteerinen miun mirrien kanssa juu.

Persekissa on siinä kuosissa, että pääsee ens viikolla vapauteen. Vielä ootan että hanurista viimisetki ruvet lähtee irti ja iho on taatusti ehjä ja siivo ja sitte, tadaa, reilun 3 kuukauden sisäarestin jälkee hän pääsee kunnolla pihalle. Toivottavasti jää miun kissaks, hän on niin kiva tyyppi.

Olen ruvennu laittamaan miun pihaa viidakoks. Meni hermo ku se on sellasta saatanan kovaa multapihaa vaan ja rehuja kasvaa vaan aidan vierustoilla kapeis penkeis, mis niil ei oo tilaa ees kunnolla olla, ja muu tila on ruskiaa maata tai rikkaruahoa. Ja mitä vittua miä teen sillä ns. tyhjällä maalla kun en esmes juoksentele taloa ympäri tai makaile pihamaalla tai ylipäätään tee esmes. talon takana muuta ku kuivatan pyykkiä joskus ja polttelen nuotiossa roskia? Kun tuossa alko poijaat Edenin puutarhaa siivoomaan ja raivaamaan ylikasvillisuutta poies ni miä oon haukkana poiminu mukaan kaikki mitä Edenissä ei enää tarvita. Oon nakittanu naapurin jätkät tuamaan kottikärryllä multaa ja oon nysvänny uusia istutuspaikkoja ja laittanu jotain  vihreitä juttuja sinne kasvamaan ja idättelen kaiken maaliman avokadon kiviä ja limen siämeniä ja chilejä. Haluan talon ympärille viidakon, piste. Jossai kohin viä kinuan ukot laittamaan vähä petonia etupihaan ja poluiks talon ympäri, ja kaiken muun tilan tuuttaan täyteen jotain rehuja. Saatana että muuten lentää hiki ku hetkenki heiluu lapion kanssa! Tänää pojat kuokkii miulle Edenin panaanipusikoista muutaman piänen panaanipuu-vauvan ja sitte miä tirvasen niitä pihaan. Panaanipuut on miun suosikkeja, ne on komeita, niistä kasvaa helvetin isoja, ne kasvaa aika sukkelasti ja kaiken huipuks jos lajike on oikia ni ne tuuttaa törkeen maukkaita banskuja.

Hiekkakikkareella on tohinaa. Ens maanantaina on Nyepi, eli balilainen hiljaisuuren pyhäpäivä. Tarkottaa sitä, että Bali tyhjenee ja tulee tänne. Ja osa on lähteny näemmä jo hyvis ajois pakoon tuota hys-hys-holideita. Eedenin puutarhassa on tupa täynnä, ja pelkästään helvetin kivoja asiakkaita (ja kaks sikakomeeta ruotsalaisgubbee), puhelin soi koko ajan ja porukkaa ramppaa jonona kysymässä huoneita. Eioota myyrään nyt. Kylillä jos käy, jos on pakko, ni kauhee hulabaloo, porukkaa niin perkeleesti.

Oon saanu yhen miun idean (miul on paljon idiksii, suurin osa ihan paskaa mut on kuitenki) jalostettua sen verran hyväks, että oon päässy toteutuksen asteelle. Perästä kuulette, lähiviikkoina. Mutta oon siis tehny jotain aikaansaavaa ja tuottavaakin, tiiä vaikka tuosta ideasta poikis vähä nuudelirahaakin lompakon pohjalle jossain kohin. Soisin kyllä kiitos pliis että näin kävis.

Kirjassa on nyt jo huikeat 40 sivua paskaa. Hyvin etenee sekin. Tai "hyvin", mutta etenee nyt kuitenki, pikkuhiljaa, hissunkissun, aina ku muilta tussutuksiltaan kerkiää.

Vittu miulla on nälkä. Nuudeli, nyt kutzuu mua nuudeli!

Ja kääk ei miul oo tähä mitää viksui kuvii ku en oo räpsiny viime päivinä. Laitan jotai luokatonta pöhköhuumoria sit vaan, sitä löytyy miun tietsikan uumenista kyllä. Moi!

Khuul! Kreisikätleidi äksön figö!

BULLSHIT! Ei oo ikiin yksinäinen olo jos siulla on kissa siinä seuralaisena.

Hevoisexperience

Vauvvakuvat saks, paitsi jos ne on eläinvauvoja.

Pidin eilen piiiitkän lounastauon ja alkajaisiks kaahattiin fillareilla kaverin kans tuanne saaren toiseen päähän Stud-heppatalleille. Se on semmoin talli missä on lähinnä täällä asuvien länkkäri-hevoishullujen hevoiset asumassa. Ihan siis oikeita hevosia, eikä noita surkeita pieniä taksiponeja. Oon tualla talleilla käyny ennenki kuikuilees, ja miun vierailut on aina ollu sellasta kiljahtelua ja säntäilyä. Hevoiset on perkeleen isoja otuksia, enkä miä tajua niistä mitään. Siksi peloittaa. Hevoisen ei tarvitte ku kattoa kohti ja päästää joku ääni ni miä olen jo kiipeemässä puuhun et ääääk se syä miut.

Mutta kun kuulin muutama päivä sitte et siäl on syntyny piäni hevoisvauva ni oli pakko lähteä kattomaan. Kun en oo semmosta ihmettä ikiin nähny. Kuvissa se näytti pitkäkoipiselta ruipelolta eikä mitenkään söpöltä. Ei herättäny miun äidinvaistoja lainkaan. Toisin kun käy esmes kissapoikaseten kanssa.

Mentii siis kattomaa ja siä se oli aitauksessa äitihevoisen kanssa se biäni. Oli livenäkin hontelo pitkäkoipinen ruipelo, ja meininki oli huteraa ja hapuilevaa yhä. Yritystä oli, mutta biänellä on vielä vähän opettelemista et kui näin perkeleen pitkillä kintuilla toimitaan. Söpö hän ei ollu, mutta liikuttava kylläkin. Melko siisti tyyppi, kertakaikkiaan.

Siä oli muita hevoisia kans ja koitin niitä läheltä kattoa mutta emmiä päässy semmosesta paniikista oikee yli, vaan kiljahtelin ja loikin kauemmas. Paitsi yks orhi oli tosi jees, sillä oli semmonen ystävällismielinen utelias meininki ja tuttavalliset otteet, ja selkeesti sieltä viestitti että TERVETULOO! SIISTIÄ KU TULIT! TUU RAPSUTTAMAAN! Häntä sit uskalsin varovasti vähän nenän yläpualelta jopa koskee ja hiukan silittää. Vaikuttava kokemus. Koska se hevoinen on niin perkeleen iso elukka, mutta kun semmonen kattoo silmiin ystävällisnä ja uteliaana ja hyvällä meiningillä ni aika hianoa kyllä. Miusta tuntu että se tajus että tua akka ei ymmärrä miun mielenliikkeistä mitään ja sitä jännittää, mutta emmiä jaksa sitä nyt ruveta pelottelemaan ku se on niin säikkynä ja hermona muutenki tuas.

Ystävällinen ja utelias Veli Humma

Ois siistiä ku ois kunnon tilukset ja sit miul vois olla siel oma hevonen! Ei siis mikää sellanen ratsateluheppa vaan ihan sellanen pihassa lepposana käyskentelevä koni. Se osais käyä kaupassa ja hakea miut baarista yällä kotiin, se vetäis perässä sellasta jotain pulkkaa missä miä voisin sit öristä kotimatkan. Lehmä pitäis saaha kans ja kilejä ja semmonen komee kääpiökukko niiku miun naapurissa asuu nyt. Sitte alkas olla disni-elokuvallinen meininki.

Hevos-experiencen jälkee käytii yhes pyäräkaupas/korjaamos mist miun kaveri löys sikamakeen fillarin jonka osti poies, makso vaan 750 000 rupiaa eli mitä se ny ois, jotain 50 euroa suunnilleen. Miun täytyy kyllä jossa kohin ostaa ittelleki uus pyärä, ku vaikka miulla nyt on kaks ni toinen on kumi puhki ja ruostunu paskaks ja toisella viä kulkee mutta vaihteet on jumittunu raskaimmalle, jarrut ei toimi ja se pitää kauhiaa mekkalaa.

Sitte käytii Kakkosen Koralpiitsillä syämässä curryt ja ottamassa päiväbintsut. Tulin kahesta bintsusta jo ihan kekkuliin ku en oo tässä viime aikoina kauhiasti törpötelly, toleranssi on aika onneton.

Sen jälkee riipasin viälä Eedeniin kattomaan että kaikki on kunnossa. Siä oliki just tipusten ruokkiminen menossa. Olivat pojat käyny hakemassa muurahaisia jostain ja niitä syättivät tipuille.

Kiva päivä, kiva hevoiselämys ja kaikki on kivaa. Kiva!

Ja se on muuten maanantai eli alkaa miun viimonen viikko Taalasmaan Ullana tällä erää. Ootan jo vapaapäivää kovasti. Aion ekat parit vabbapäivät juua kaljaa ja leikkiä lomaa eli mennä rannalle pariks päiväks makaamaan ja olla niiku en oliskaa!

Hän yritti pientä maassa kieriskelyä muttei siitä oikeen tullu mitää. Äitihevo vahtii viäressä.

Hän oli kiva hevo!

Täällä ku ei ole mopoja mitä pimpata ni pimpataa sitte fillareita. Aika pähee menopeli.

Kakkosen Koralpiitsi on hankkinu hianon reggae-veneen!

Tipujen ruokintaa. Toinen tipu oottaa vuoroaan tuas puussa.

Tipu syä!

Eedenin puutarhassa elo on ku disnielokuvassa. Ei puutu ku vähän bambeja ja pupuja tuosta hillumasta, muuten on meininki kohillaan. Perhoset lentelöö, lihavia kissoja makailee, lintujen sirkutus rikkoo tärykalvot.

Yhellä Eedenin poitzulla on ystävyyssuhre kahen piänen tipusen kanssa. Oon monta päivää kytänny kameran kans et saisin heiän ruokailutuokiota vähä videolle, mutta perkeleen tirpat pyrähtää heti karkuun ku meen lähelle. Tänää onnistu, melkeen. Normaalisti siinä on kaks tipua aterioimassa mutta toiselle tuli kauhee ramppikuume heti ku otin kameran esiin. Se pyrähti lähimmän katon reunalle kasaileen ittiään ja huuteli sieltä et vittu en tuu ennenku tuo läski häipyy ton kamerasa kanssa.

Tässä HUIKEA luontodokumentti. Up yours, Animal Planet! (Olen hämmästyny että tän videon laittaminen juutupeen onnistu ja meni sillai melko sukkelaan, ei kestäny ku noin 5 minsaa).

Ja tältä se pulu näyttää lähikuvassa:

Tän luantoelämyksen lisäks ohjelmassa on tänää myöhemmin pyärällä niivitys tuonne yhille heppatalleille. Siellä on pari päivää sitte syntyny piäni hevoisvauvva, ja miä en oo koskaa semmosta nähny ni nyt menen kattomaan ku kert on tuommonen ihme tarjolla.

Entiin vs. nykyin elämä

Elämä voi muuttua, jos sen laittaa muuttumaan. Siitä aiheesta voisin helposti lähteä pitämään herätyspuheita ihan mihin vaan life coaching -tilaisuuksiin, ihan millon vaan. Kymmen askelta muutoksen tiellä! Onnellisuus on oma valinta! Herää, pahvi, elämä odottaa tuolla ulkona! Mene ennen ku on liian myähästä! Muutos vaitii toimintaa, pelkkä uhoaminen ei riitä! Lopeta ruikuttaminen ja ota ohjat omiin kätösiis! Räyh!

Mutta sillä välin ku oottelen, että miuta tilataan uusavuttomien messuille luennoimaan ni ajattelin listata eniten muuttuneita asioita, ikäänku entinen elämä vs. uus elämä. Tämä menee avautumiseks ja henkevyydeks ja sellaseks yleiseks lällynlääks et vittu ku miä olenki nyt valaistunu ja onnellinen ja ennen kaikkea helvetin hyvä ihminen. Hajotkaa tyä siäl oravanpyärissänne kitisijät! No ei ihan mutta melkeen. Letsgou!

 

Rento elämä on hyvä

Mieliala eli fiilis

Tärkein asia on tämä, ja vaikuttaa olennaisesti kaikkeen, koko elämään!

Olen älyttömästi onnellisempi ja rennompi ku Mordorin arjessa työläisenä. No miksen olis? Elämä ei oo kalenterin kanssa elämistä, vaan aikataulutonta, viikonpäivillä ei ole mitään merkitystä. On aikaa puuhastella, tussuttaa ja istuskella. Ilmasto vaikuttaa mielialaan, valoisuus, ärsykkeiden pieni määrä jne. Kaikki on lähellä ja aikaa ei kulu esim. Länsiväylän ruuhkassa kökkimiseen ja yleiseen jonotteluun.  Ei masenna, ei vituta. Herääminen aamulla uuteen päivään ei aiheuta ahdistusta.

Tulee semmosia onnellisuuden puuskia oikeen. Yks päiväkii tossa ku posottelin fillarilla ni hyvä ettei taju lähteny ku iski fiilis et vittu kun miun elämä on ihanaa ja miten siistiä että miä elän tällee ja asustelen täällä.

Kuluttaminen

Oon huomannu, etten tarvi mitään ylimäärästä tilpehööriä. Tämä oivallus rupes kuplimaan jo lyhkäsemmilläkin reissuilla, kun eli pelkästään sellasella varustuksella joka rinkkaan mahtuu. Mutta jotenkin Mordorissa sitä aina lipes sellaseen turhanpäiväseen shoppailuun, vaikkei mitään olis tarvinnukaan. Siitä sai ehkä jotain helpotusta yleiseen vitutukseen, mukamas, tai se oli jotenkin ajankulua, tai palkintoa jostain hyvästä, tai lohduketta huonosta. Tavaroita tuli myös uusittua ihan vaan siks et kivaa saaha jotain uutta.

Nyt jo ihan rahavarojen vähyydenki (niin, sekin on iso ero entiseen) vuoksi sitä miettii aika tarkkaan mitä ostaa. Useimmiten ei osta mitään, jollei ole pakko. Vaatteita on välillä pakko uusia, vaikka käytänki nykysin kaikki ihan loppuun ja jopa neulalla ja langalla parsiskelen pieniä rispaantumisia. Tätä kirjottaessaki on jalassa munahousut joitten lahje on ihan pillunpäreinä ku jäi fillarin ketinkin väliin yks päivä, mut ei sitä huomaa ku vähä pöxyn lahkeita käärii rullalle. Hyödyntelen myös kaikki kavereilta jälkeenjääneet romppeet, oli ne puolimätääntyneitä pyyhkeitä tai vajaita aurinkorasvaputeleita.

Kierrätys, se on ihana asia! Oon aina vähän innoissani, jos saan ilmasiks jotain. Jos kylässä käyneet kaverit jättää lähtiessään kirjoja ja rasvapurkin ja paskasen sarongin ja rumanvärisiä paitoja. Tai jos vaikka löyän pusikosta ehjän ämpärin tai vaikka vähän risanki. Jossei se piä vettä, ni siitä tulee kyllä ihan hyvä kukkaruukku! Muutenkin täällä on yleinen kulttuuri semmonen, että ensin koitetaan korjata, ja vasta sitten hankitaan uutta. Majatalossa levis blenderi, mutta kattos vaan, haettiin pikaliimaa ja hyvin suristaa asiakkaille aamiaispirtelöt!

Ostan nykysin lähinnä ruokaa ja yleistä kulutustavaraa: hyttysmyrkkyjä ja semmosia. Ja tiätty kisanruokaa, kaljaa ja tupakkia. Ihan en siis askeettisena elele.

On kauheen vapauttavaa kun elämä ei oo sellasta kuluttamista ja kaupoissa haahuilua. Semmonenhan oli kauheen stressaavaa, koko ajan piti olla jotain uutta muotiloimee hankkimassa. Miähän siis olin tosi muodikas siäl Mordorissa ja aina tip top laitettu. Siitä päästäänki seuraavaan aiheeseen.

Ulkonäkö

Täällä iltameikki tarkottaa suihkua, tukan kampaamista ja hampaitten pesua.

Mordorissa se tarkotti kahen tunnin rojektia missä naamaan mätin ämpärillisen pakkelia ja kapsutin tukkaa tunnin ja naukkailin sidukkaa siinä samalla. Kokeilin viiet housut ja kymmenen paitaa ja sitte laitoin lopulta kuitenki ne yhet varkut ja jonkuu mustan t-paidan mis on joku pändilogo tai pääkallo. Sitte jotain vitun rannerenksuja ja paskaa viä niiku rusinaks pullan päälle. Baariinmenolaukun pakkaus ja sitte viä puol tuntia peilin eessä tuskailua että vittu miä olen lihava, miä näytän palovammaselta läskiltä sammakolta ja kaikki on päin vittua muutenki. Eihän sitä selvinpäin kestäny.

Kärsin valtavista ulkonäkökriiseistä ja heiluin millon minkäki syömishäiriön partaalla koko ajan, koska olin läski hirviö, painoin sitte 60 kiloa tai 75. Nyt muuten painan 57 kiloa, vähemmän ku ehkä koskaan aikuisiällä. Aina haaveili et jos joskus painais alle 60 kiloa ni vittu elämä ois siistiä ja kaikki ongelmat poistuis, eli sellasessa harhassa että KAIKKI ongelmat johtuu siitä et oon läski epämuodostunu monsteri ja jos oisin ees laiha epämudostunu monsteri ni ei vituttais enää mikää. Laskin millon kaloreita ja millon hiilihydraatteja ja proteiineja ja vetelin kaalisoppaa ja juoksin salilla ja vedin itteni ihan paskaks sellasella pakkomielteisellä höyryymisellä ja sitte tuli stoppi ja kas, lamaannuin sohvalle ja vedin 3 kuukautta juustonaksuja ja mites sattukaan, jo vain kiristää pöksyt.

Nyt ei vittujakaan kiinnosta miltä näyttää. Läskiltä palovammaselta sammakolta varmaan yhä, jos jaksais peiliin kattella ja yhtään välittää. Jos on joku erikoisempi bile tai tulee sellanen yleinen höperö tyttömäinen fiilis, et jos ees vähän panostais ja yrittäis olla nainen, ni saatan laittaa illaks puhtaat vaatteet ja ehkä sipasta ripsiväriäkin jopa. Semmonen olo tulee nykysin noin 2 kertaa vuodessa.

Syäminen

Ennen miulla oli jatkuva ruokastressi. Söi mitä hyvänsä ni aina ahisti, oli se sitte yks herne päivässä tai mega-kulta-turbo-jumbo-jätti-spektaakkeli-säkki juustonaxuja, omatunto kolkutti koko ajan. Nyt miä syän sillon kun on nälkä, ja sitä mitä halvalla saa. Se tarkottaa vahvasti nuudelivoittosta ruokavaliota. Terveellistä! No ei ehkä, mutta miä en jaksa höyrytä syömisestä, oon tehny sitä elämäni aikana ihan tarpeeks (ks. edellinen kohta).

Ruuasta on tullu murheenkryynin ja jatkuvan stressin sijaan nyt sellanen vattantäyte vaan. Pitää syyä, että jaksaa, simple as that. Pitäkää ravintopylpyränne ja sännölliset ruokailurytminne, miä kuuntelen miun vattaa ja kun se sanoo roarrrrrr ni sitte laitetaan kattila kaasuliedelle ja kokataan nuudelia. Tai jos naposteluttaa ni sitte napostelen enkä sen jälkeen kieriskele syyllisyydessä ja hakkaa päätä seinään että vitun läski, oliko pakko.

Sellanen ittensä kuunteleminen on muuttanu monia muitakin asioita. Jos ennen oli vähän hysteerinenki sen suhteen, et jos en ollu joka saatanan  kemuissa ördäämässä ni jäin paitsi jostain olennaisesta. Nyt jos miuta huvittaa lähtee kylille bailaa, ni lähen. Jos miuta ei huvita, ni pysyn himassa. Kyllä ne jätkät huomennaki siä Ozzyssa rämpyttää, enkä menetä mitään jos tänää en kuule Jah On Holidayn versiota Redemption Songista. Vaikka hyvä versio se on, ei siinä mitään. Tai jos oon siä kylil bailaas ja miuta huvittaakii yhtäkkiä lähtee kotio vaikka kello on vasta kymmenen, ni miähän lähen. Tai jos lähteeki lapasesta ja yhtäkkiä aurinko jo nousee vaikka oot viä juamassa kaljaa ja kaatuilemassa SamaSaman rantahiekalla ni so what.

Bai thö vei. Täältä ei muuten saa sipsejäkään ku pienissä puseissa. Overdosen mahollisuutta ei täten ole niienkää kanssa.

Liikkuminen ja ulkoilu

Liikun enemmän ku ennen. Sellasta arkiliikuntaa, siis. Ennen posotin autolla joka paikkaan, nyt posotan pyörällä tai kävelen. Omalla lihasvoimalla, siis. Sukellushommissakin tulee ährättyä omilla vetelillä lihaksilla tosi paljon ku kantelee tankkeja ja painovöitä ja kaikkee. Omaa pihaa pitää kapsuttaa ja siivoilla koko ajan. Ulkona oon käytännössä koko ajan, sisällä oon vaan nukkuessa tai jos katton telkkaria tai on muuten semmonen olo ettei haluu nähä ketään eikä tehä mitään ja haluaa olla tuulettimen alla ja lukee kirjaa. Mutta noin muuten pihalla ollaan jatkuvasti, joskus myös henkisesti, kaikki asiat tapahtuu pihalla ja pitää oikeen hakeutua jos haluaa sisätiloihin puuhailemaan. Ei ole sisätiloja, nähkääs. Ja ulkona on lämmintä ja mukavaa, mikäs siel on ollessa.

Sosiaalisuus ja ihmissuhteet

Kyllä olen yhä sosiaalisissa tilanteissa vammanen mörkö. Tunne-elämältä jälkeenjääny, sisältä kuallu tuanelan tienviitta, erakko ja vaikea paskapää jne. Mutta näin se on aina ollu ja näin se varmaan tulee jatkossakin olemaan. Miulla ottaa aikaa tuommoset asiat kyllä, en oo heti hyvää pataa ja bee-äf-äffää jokaisen kans joka ohi kävelee. Miä olen tavannu esmes yhen miun kaverin täällä ekaa kertaa jo vuosia sitte, mutta vasta ihan vimosen vuoden aikana oon ruvennu kaveeraamaan oikeemmin ja nykysin ku myä asutaan aika lähekkäin ja ollaa saman ikäsiä ja kaikkee, ni jossei nähä joka päivä ni eniveis piellää yhteyttä päivittäin, ihan sellasta puutaheinää-kotkottamista. Syvällisen henkilökohtasen avautumisen asteella ei olla vieläkään, mutta sen aika on sitte vasta joskus myöhemmin.

Oon aina vähän epäluulonen ja semmonen että piän tarkkailuasemat ja kattelen hommaa etäältä.

Olen toki hyvä esittämään et eipä tässä mitään, hyvä meininki. Piilotan sellasen epävarmuuden ja jännityksen tauottomaan höpöttämiseen ja paskoihin vitseihin. Ja kaljahan auttaa aina. Väsyn sosiaalisuudesta myös edelleen tosi paljon, eli ihan niiku ennen vanhaan Mordorissa, ni jos on ollu rajusti menoa ja viihdettä ihmisporukoissa ni saattaa vaatia viikonki sellasta kotona yksin nysväämistä että saa ittesä taas jaloilleen ja jaksaa nähä ketään.

Mutta semmonen on muuttunu, että enemmän sitä juttelee tuntemattomille ihmisille. On vähän pakko, täällä on yleinen kulttuuri se, että kaikkia moikataan ja kuulumisia kysellään, tai vähintään et mihis oot menos. Ihan turha koittaa ohittaa viidakkopolulla vastaan tulevaa huikkasematta et heippa.

Perhospornoo

Mitä tulee ihmissuhde-ihmissuhteisiin, tarkoitan siis lähinnä kanssakäymistä vastakkaisen sukupuolen kanssa, niin jos en ehkä entises elämäs ollu niin sanotusti järin tarkka tavarastani niin nyt olen. Ihan turha edes yrittää, ainakaa jos et oo joku sikahyvä tyyppi jolla on sikahyvät jutut. Vaatimustaso on noussu aika korkialle, se on ehkä entisestä eniten muuttunu. Et jos ennen oli se et no jos on pulssi ja pippeli, ni okei. Mutta kyllä nyt miä vaadin myös aivot ja sellasen yleisen hyvätyyppisyyden. Perkele.

Tässä hommassa olen siis ottanu ehkä takapakkia, mutta siihen on syynsä. Yksi syy on se, että yleinen henkinen hyvinvointi on niin hianolla tolalla, ettei miun tarvitte koko ajan todistaa ittelleni että kelpaan. Toinen on se, että miulla on mukavaa muutenkii, miun fiilikset ei vaadi jatkuvaa sutinaa ja köyrimistä, koen olevani ihan hienosti ja täydellisesti elossa vaikkei oo mitää könsykästä tuossa parru tanassa ympärillä pyörimässä. Muita syitä on myös, mutta kuitataan ne toteemalla että en ihan hepposin perustein lähe enää turpaan ottamaan tällä saralla. Itsesuojeluvaistosta on asenettu TURBO 666 -versio, vaikka kyllä se entinenki oli jo aika helvetin hyvä. Mutta siitä löyty sit kerran yks bugi ni piti päivittää. Joo.

Sitäpaitsi onko hiukan helpompaa tää elämä kun ei oo koko ajan jotain saatanan draamaa sillä saralla meneillään? No vittu on todellakin helpompaa.



Oisko täs tarpeeks tästä aiheesta? Kentiäs, kentiäs.

Sopii miulle tämmöinen elämä. Tiiän sen siitä, että oon onnelliin.

Ymmärrän myös, että toisia vituttaa tää toitotus et elämä on hianoo. Teemukin on huomannu saman (Soberismia-plokin Teemu, nimittäin). Mordorilaiseen nöyrään ja ahkeroivaan kasvatukseen kuulu se semmonen et ois syytä olla keulimatta. Pitää vähätellä, ja olla anteekspyyteleväinen, pitää tietää paikkansa eikä piä kuvitella ittestään liikoja. Ehämmiä mitään, ja tää nyt on vaan tämmönen rihkama, vaikka oisit saatana voittanu olumppiakultaa. Ei myäskään ole sopivaa haaveilla isoja, nöyrä pitää olla eikä sovi elää missään kuplassa ja kuvitella että ansaitsis jotain enemmän. Töitä pitää sinun tekemän, eikä elämä ole mikään ilotalo. Kynttilä vakan alla ja sillai. Niin, saakeli!

Ei piä olla rinta rottingilla, ja vouhottaa kuinka asiat on hianosti, vaikka kuinka olis aihetta. Semmonen alkaa vituttamaan muita ihmisiä, ja myähän mietitään ihan koko ajan mitä muut meistä ajattelee. Sitäpaitsi jos jollain on jotain ni se on aina muilta pois.

Jokainen mordorilainen on vissiin jonkinmoinen tunne-elämän kommunisti. Että tasapuolisesti kaikille ei koskaan mitään. Jos ei koskaan kellekään mitää ni kaikilla on asiat yhtä paljon päin vittua ja sillon hommat on tasapainossa. Sitte on hyvä. Ja ah niin seesteinen olla kun ei tarvitte kytätä että jumalavita tuolla naapurin Penalla on taas uus auto ja saatana se duunin Kake vaihto muijan nuorempaan ja ettei perkele olis yläkerran Niämisille eilen kannettu sisään uutta sohvakalustoa, vittu miä en kestä, ja miä haen nyt haulikon, laita siä akka kakarat jo eeltä lumihankeen ja painele itte perässä, miun pitää purkaa nyt vähän tunteita.

Jännä ois kyllä nähä miten äkkiä elämä pilaantuis entiselle tolalle jos Mordorin arkeen palais. Kuin nopiasti ois vitutuskäyrä tapissa, ulkonäkökriisi, vaatekaappi täynnä paskaa, ruokaongelmia ja helvetillinen katkeruus kaiken suhteen? Vai kantaisko tää täällä opittu toisenlainen elämäntapa kuiteski siellä suoritusyhteiskunnan paineitten keskelläki? Sen näkee sitte jos, mut toivottavasti ei tarvi kuitenkaa koskaan jne.


Ei muuta. Sori ei oo nyt mitää kuviakaan kauheesti tähä laittaa, mutta oli tätä sanomista enivei sen verran et katelkaa kuvia vaikka Jallusta tai Aku Ankasta jos sellasia kaipaatte keventämään tunnelmaa näin painavan asian jälkee.


Peeääs. Oon koittanu videoita kuvata ja laittaa niitä esille mutta ei mee ku hermot sen tuhertamisen kanssa (estimated time left for upload: 687 minutes....). Nettikoneksön on niin köpönä että äh. NAAPURILLA ON VARMAAN PAREMPI! SAATANA! MILLÄ RAHALLA SEKIN ON PERKELE JONKUN GIGANTTISEN INTERNETHAIVEIN HANKKINU? TAPAN KAIKKI!

Nahjustelua, shoppailua, pikkusen raivoa ja kylpemissuunnitelma

Mataramissa on autoja ja mopoja

Kävin eilen Lombokilla vetämässä shoppailukierroksen. Lähinnä ostamassa kissanruokaa, siis. Miun pitää ehkä alottaa joku whiskasin pimeä kauppa, koska jättisäkki pöperöä on Lombokilla niin paljon halvempaa kun täällä, ja kaikkihan tarvii koko ajan kissanruokaa.  Mikä oiva pizniz-idea, tämäkin!

Huomaatte varmaan, että miulla näitä ideoita riittää. Kissanruokapizniz on vaan yks niistä. Ongelma on vaan että toteutuksen asteelle ei pääse juuri mikään, koska olen saamaton nahjus ja keskityn pelkkään tussuttamiseen. Lisäks ei ole aikaa eikä osaamistakaan kaiken toteuttamiseen.  Miä olen ihan okei organisoimaan ja ideoimaan asioita, mutta mistää ei tule mitää jollei miulla ole porukkaa ympärillä jotka TEKEE. Tässä, rakkaat toverit, on se pieni ero joka tekee toisista miljunäärejä ja yrittäjiä, ja toisista tämmösiä persaukisia pummeja, jotka ei tee muuta ku haaveilee lottovoitosta. Se lottovoitto kun on kuitenki todennäkösempi rahasanpo (vaikkei ees lottoais) kuin että itte omin jaloin kompaistuis kultasuoneen. Miun tarvittee nyt löytää jotai ihmisii jotka saa aikaseks eikä vaa suunnittele. Sitte voitas yhessä tehä KAIKKEE. Ja kylpee rupioissa sen jälkee. ÄLÄSTI!

Käytii yhessä ompelimossa missä oli pihalla aika pähee auto

Lombokilla oli mukavaa ja shopattiin kaverin kanssa tosi hyvin. Miä persaukisena ostin vaan tärkeetä (kissaruokaa, juustoa, hyvää leipää, hyttysmyrkkyä änd muuta piäntä yleiskulutuskamaa) ja pihistelin ja olin kylmä hiki niskassa kaikesta minkä hinta oli yli neljänumeroinen. Joskus sitä sitte herää et voi ny juma et mitä miä täs oikee nillitän. Että hipelöin uutta tietsikkahiirtä 10 minuuttia ja pyörittelen sitä siinä käsissä ja tuskailen että raaskiiko tätä nyt kuitenkaan ku maksaa 25 000 rupiaa et kauheen kallis. Onhan se kuitenki yhen euron ja viiskytä senttiä, noin suunnilleen. Kyllä miä sitte riahaannuin ja ostin sen. Nyt on pudjetti sekasin!

Miä olen lämmenny tuolle Lombokin hälisevälle saaripahulaiselle ja pidän niien pääkapunki Mataramista kovasti. Siellä on kivoja kauppoja ja kaikkee saatavilla ja edukkaat hinnat. On kivaa käyä välillä sivistyneessä maailmassa, tai ainakin maailmassa. Ja kun päivän  siä rynnii ruuhkissa ja hulinassa, ni aijjuma että sitä on taas oikeen onnenkyynel silmäkulmassa kun pääsee kotio oman saaren rauhaan, missä ei autot ja mopot pärryytä.

Elämä on hianoo.

Aamu

Juuri nyt miä kaipaisin kyllä jo vapaapäivää. Taalasmaalailu on jees ja ei vaadi kauheesti pusertamista, mutta alkaa täs olla jo sellanen piänehkö hinku vapauteen. Että sais vaan olla eikä tarvis mihkää mennä ja mitää tehä, senku lötköttelis ja lueskelis ja istuskelis, hetkosen ainakin. Viälä pualtoista viikkoa ja sitte loppuu tämä homma. Sen jälkeen aion juuan bintangia muutaman päivän ja sitte teen kampäkin mereen ja alan sukeltaa niin et perse repee. Tarvii se dive masterismi saaha suoritettua loppuun ja muutenki miuta meri kutsuu ja aion kuunnella. On hyvä saaha virallinen pätevyys papereihin, koska high seasonia pukkaa kesällä ja jos vaikka sitte sais vähän sukellushommia välillä. Kyllä miä nytki oon saanu välillä painella tua meres aivan omine nokkinee viämässä kavereita, nou proplem, mutta tarvittee tua hommeli rypistää loppuun. KUN ON ALOTETTU! JA MAKSETTU! PERKELE! Ja ku se on valmis ni sitte voi miättiä oikiasti että jatkanko jossain kohin sukellusopeks saakka. Sen näkee sitte joskus myähemmin. Nyt ei ole varoja siihen kurssiin, mutta asiathan on vaan järjestelykysymyksiä.

Kissa-asioihin. Ei ole ollu hyvä meininki tässä lainkaan. Miun mirrit voi kyllä kaikki hianosti. Persekissan perse on nyt kuivalla ruvella, kun oon saanu vihdoin viritettyä Perseen muavitötterön silviisii ettei se saa sitä pois eikä pääse repiin hanuriaan verille. Keittiön kissanruokabaarissa ramppaa porukkaa ihan solkenaan, omien kissojen lisäks siinä käy miun laskujen mukaan 6-10 lähitienoon mirriä kans hakemassa huikopalaa. Se ei siis ole ihme että yks 7 kilon whiskas-säkki kestää hädin tuskin viikon.

Mutta kissahommat noin yleisesti on tässä pitäny kiireisenä, aihettanu itkupotkuraivareita, vitutusta, turhautumista ja surua ja pikkusen raivostumista. Välillä tulee niin toivoton olo. Että vaikka kuinka ähellän ni perkele täällä mikään muutu, koko ajan on kissoja kiipelissä ja huolta ja murhetta.

Tuolla on sykkivässä ytimessä yks sellanen (olevinaan) trendikäs riepukauppa. Antaa ittestään kuvan että kissat on meijjän  juttu ja kaupassa makailee aina lauma kissoja ja vitusti kissapoikasia. On iso kyltti siinä rappusella jossa pyyellään rahalahjotuksia kissojen ylläpitoon ja semmosta. Moni on luullu, että miun kissarojektilla on jotain tekemistä tän mestan kanssa, mutta ei ole. Sinne annetut rahat ei tuu miun hyväntekeväisyyteen. Kaupan omistaa joku länsimainen biaats, joka meiän viime marraskuun klinikan aikana veti kilarit siinä keskellä katua ja huus ja raivos meiän vapaaehtosille että myä sekannutaan luonnonkulkuun ja Jumalan tahtoon ja saahaan pahaa karmaa kun steriloidaan kissoja. Perkele. Miulle tulee jatkuvasti viestejä että hei, tuol on yks semmoin vaatekauppa ja siellä on sairas kissa/kissapentu ym. Miä oon käyny siellä monesti ja oon vieny sinne satsin antipiootteja ja jättäny miun puhelinnumeron, ja sanonu että soittakaa jos tarvitte apua.

Nyt sitte viimeviikon lopulla miulle ilmotettiin että siellä huudiloilla pyörii sokee kissanpoikanen. Ramppasin monena päivänä sitä ettimässä mutten löytäny. Toissailtana tuli viestiä, että se on siellä saatanan vaatekaupassa, todella paskassa kunnossa, silmät muurautunu umpeen, luurangon laihana. Lisäks siellä trendiputiikissa oli maannu lattialla kuollu kissanpentu. Hiano kauppa hei! Osta meiltä mekko mutta varo ettet tallaa ruumiitteen päälle ku shoppailet!  Miulla hirtti hermo ihan täysin ja eka ajatus oli että vittu miä menen ja tapan kaikki (ihmiset siis), että tää on nyt viiminen niitti tuon mestan kanssa. Onneks oli myähäin ilta ja tyypit jotka miulle raportoi putsasivat kissanpoikasen silmät ja tekivät mitä pystyvät ja lupasivat mennä aamulla takasin kattomaan, ni miä en siltä istumalta lähteny sinne mestoille raivoomaan. Miä olin eilisen Lombokilla ja sanoin, että kuhan tuun takas ni posotan heti sinne paskakaupalle kattomaan tilannetta. Kerkesin sinne kaupalle eilen iltapäivällä justiisa sillä viisiin, että sain paijata sen kissapoikasen vihreemmille niityille. Se kuoli miun käsiin siinä, pieni ressukka.

Ku menin sinne ja kysyin että teil on täällä sairas kissapentu, missä se on, kaupan akat oli vaa et tuossa jossain se on makaillu. Löyty sieltä bilemekkojen rekin alta, kouristeli ja teki kuolemaa. Ei sen vertaa olleet viittiny, että ois sille jonku laatikon hakenu ja laittanu olot mukavaks. Vittu että miuta syletti ja siinä sai laskea miljoonaan että en räjähtäny. Kuhan oli kissanpoikanen saateltu vihreemmille niityille ni koitin ihan asiallisesti keskustella kaupan tätin kanssa (ei ollu se sekopää omistaja kuiteskaa) että ymmärrätkö siä, että tää homma ei oo hyvällä tolalla tässä teillä, miulle tulee koko ajan viestejä teiän putiikista ja teijjän kituvista kissoista. Ja että miä oon tuonu teille lääkkeitä ja jättäny puhelinnumeron ja tarjonnu apua, että ihan oikiasti, soittakaa miulle jos teil on kipeitä kissoja. Jees jees pälä pälä. Toistin tän miun sanoman noin sataan kertaan, että SOITTAKAA MIULLE PLIIS, ja mielellään ennenku tilanne on tossa vaiheessa että vain saattohoito on tarpeen. Täti inis siinä jotain et ku meille tuuaan tähän koko ajan orpoja kissanpentuja ja kaikkee ja ne sitte vaan kuolee jne. Painotin, jälleen, et kun teille joku tuo tähän orpoja kissanpoikasia ni SOITTAKAA MIULLE! Miä tulen ne hakemaan ja koitan ettiä niille kodit rauhallisemmilta mestoilta, ei oo pienien kissavauvojen paikka tää huliseva pääkatu missä hevoset ja fillarit kaahaa ja lihvaa pienet pennut ja kaikkee. Jees jees.

Oon nyt älähtäny myös Gili Eco Trustille tuosta kaupasta ja lupasivat mennä sieltäki käymään ja pitämään pientä puhuttelua. Ja miun tarvii nyt ottaa tuo paskapuoti erikoistarkkailuun ja käyä siellä säännöllisesti tarkistamssa tilannetta.

Ja jotta varmasti menee yöunet kissahuolien kanssa ni Gili Eco Trustille on tullu raporttia Gili Airilta. Että siellä on joku vitun munapää, tai useampi, joilla on joku 60-70 kissaa jossain, ja kaikki pienissä häkeissä. Vittu miun pää räjähtää saatana! Asiaa tutkitaan ja on hälytetty myös Jakarta Animal Aid, eli koitamma selvittää mikä vittu tämä juttu oikein on.

Pössy ja Heikki

Välillä tulee turhautuminen ja sellanen olo että miks miä ikinä tähän hommaan rupesin, tää on niin semmosta tappelua tuulimyllyjä vastaan. Mutta koitan muistaa että ohan se hyvä että on ees joku joka touhottaa tän asian kanssa ja koitan muistaa ne menestystarinat. Niiku Jeesus, joka oli naulattu tassuistaan puuhun, ja elelee nyt tyytyväisnä Lutwalassa. Tai niiku Heikki Silvennoinen, joka oli pieni ja surkia orpo rääpäle, täynnä matoja ja kirppuja, jota tuttipullolla syötelin aluks, ja joka on nyt jo iso poika ja melskaa miun pihassa. Tai niiku ykssilmänen Zorro. Tai Persekissa, joka olis varmasti kuollu tulehuksiin jollei häntä ois Jutta ja Matias löytäny ja poiminu turvaan. Tai Hietsu, joka oli pelkkää luuta ja nahkaa ku yks Lisa oli sen löytäny ja ruvennu häntä hoivaamaan. Koitan muistaa ne kaikki klinikalla steriloidut kissat, joiden elämä on nyt helpompaa ja iisimpää. Niitten kissojen lukumäärähän lasketaan jo sadoissa. Ja kyllä myös hyvä palaute antaa voimia. Ja myäskin kun tapaa ihmisiä, jotka välittää, ni antaa se vähän uskoa ihmiskuntaan kuitenki.

Että ei oo kaikkea toivoa menetty, koska kaikki ei kuiteskaan vaan käännä selkäänsä ja kävele pois kun kohtaavat ikäviä asioita.

Tämmöistä tällä kertaa. Miulla on vähän rapula koska kävin eilen pitkästä aikaa vähä ihmisten ilmoilla ja join muutaman bintsun. Haaveilen nyt että kello ois sen verran että voin mennä kotio, tehä pesuvadillisen jotain ruakaa ja laittaa sen päälle toisen pesuvadillisen juustoraastetta. Ja sitte makaan vaan sänkysä ja katton telkkarista jotain paskaa.

Hiano haave, koska se toteutuu ihan tuossa tuntien kuluttua!

Bangsalin satama Lombokilla

Durian-hetelmiä. Ne haisoo hirviälle.

Jossain käpykylässä Lombokilla

Bensa-asema ja täti

Kaikilla on kauheesti tipuja ihan liian pienissä häkeissä. Miuta ahistaa.

Indoneessialainen tippaleipä

Vähän parempia tipuja nää ku niil on noin komiat häkit

Hän on naapurin kääpiökukko.Ihan mahtava tapaus!

Tultiin veneellä Lombokilta eilen eiltapäivällä ja Gili Airin/Lombokin päällä retkotti sateenkaari tuollee ihan matalalla. Todella kummallista, en oo ikiin ennen nähny tuommosta ilmiöö. Saateenkaarihan on aina komialla kaarella korkeella, eikä tollee maata nualevana.

Komian kuutamon lykkäs eile

Loppukevennys. Tatu tuunas tämmöstä kilpikonnavauvakuvaa taas.

Mikko ja Timppa

Kattokaa, täti etenee kiihtyvällä vauhdilla kohti nykyaikaa! Vaikka onki kännykkä vaihtunu semmoseks missä on - kääk - näppäimet eikä mikään helvetin hiplausnäyttö ni nyt kuulkaa olen löytäny sellasen ihmeen ku LIIKKUVA KUVA.

Itte en kyllä jaksa mitään hassutteluvideoita hirviästi kattella, jo senkin takia että nettikoneksön on täällä niin hias et siin ei mee ku hermo ku koittaa jotai videoo pällistellä. Mutta aattelin kokeilla ny kuitenki et millä perseellä tänne plokiin aina sillon tällön sais jonku pöljän videon laitettua. Siis semmosen ihan itte kuvaamani taiteellisen ja upeen tunnelmafilmin miun arjesta tällä tropiikissa.

Koitin joskus aikasemminki, ja miulla on joku miljoona videoo jemmassa jostai Laosin vuoristosta, esmes, mutta vittu siitä tullu mitn ku koitin niitä laittaa tänne plokiin, ei vaa skulannu. Nyt hokasin et tuuttaan ne ens tuanne juutupeen ja sitte linkkaan tänne ni avot.

Ensmäinen stara miun elokuvaohjaajan uralla on Karmilan Mikko. Hän on mahtava persoona. Hän on se julmetun iso kolli, joka aiemmin terrorisoi huudiloita mölyymällä kaiket yät, ja piti lisäks äärimmäisen rasittavaa koiran haukkumista muistuttavaa ääntä. Sitte miä kiikutin hänet klinikalle, pallit läks nips naps, ja hiljasta on sen jälkee ollu. Mikko on rauhottunu kovasti, antaa paijata ja on lepposa. Noin yleensä. Mutta Rautiaisen Timon kanssa ne ei yhtään tuu juttuun. Jos sattuvat miun palatsin keittiölle yhtäaikaa ni meteli on kauhia, kumpiki ulvoo ja uhoaa niin että kaikki muut mirrit säntää yhteen pinoon johonki pahvilaatikkoon hädissänsä, ku pelkäävät että alkaapi kohta tappelu. Mutta ei ne matsia ota, mitäs ne ny semmosta, pallittomat kollit. Vittuilevat vaan toisilleen ja kyllähän ton kokosista kolleista ääntä lähtee.

Videoitten (2kpl, kesto noin 30 sekkaa ja laatu on paska eikä järkeä muutenkaa) tilanne on semmonen, että Karmila on ruokakupilla mutta Rautiainen on ilmestyny keittiölle. Timppa oottaa kyllä ihan nätisti tuolin takana eikä tee elettämään et alkais tuppaa ruokavatia kohtia, mutta Mikolla palaa päreet heti.

Rautiaisen Timo oottaa kiltisti tuolin takana. Zorro on silmä pyäreenä siin viäres.

No eihä nois videois oo mitää järkee, mut miä en näitä hirviästi miättiny, kuhan rupesin pelleilee. Josko seuraavaks sitte koittais jotain niiku viksumpaa.

Elkää peläkkö, tuommosen 30 sekunnin pätkän pynkeminen kansainväliseen tiatoverkkoon kesti noin 10 minuuttia, ni näitä ei rupia kauheesti tulemaan jatkossakaan.

Katsaus Mordorin otsikoihin

Hei, vuosittaisen mediakatsauksen aika! Melkeen tismalleen päivälleen vuosi sitte kirjottelin et miltä Mordor näyttää sellasella silmällä joka seuraa menoa kansainvälisen tiatoverkon kautta. Meininkihän näytti vähän oudolta, mutta niiku sillonki arvelin ni tiijä sitte onko se aina ollu tuommosta, ja nään hulluuden nyt vaan paremin ku kattelen sitä kauempaa.

Parastahan tuossa vuoden takasessa mediakatzauksessa on se, että sillon elin vielä siinä uskossa että reissun loppu häämöttää ja paluu Mordoriin on edessä muutaman kuukauen päästä. Eipä tiänny vanha nauta sillon, että vuoden päästä olen täällä yhä!

Ennenku tääki höpinä riistäytyy tussuttamiseks, ni aletaaas kattoo mitä lehet kirjottaa. Miä oon nyt laiska enkä jaksa nysvää et mistä mikäki otsikko tai jutuntynkä on nyysitty ja ährätä linkkejä juttuihin. Ne ei oo olennaisia. Ei täs olla mitää tutkielmaa kirjottamassa, kuha vähä hupsutellaan.

Oli taas Putous-sesonki ja saatana kyllä oli uutiset sillon sekopäisiä. Miä en ymmärrä tätä et jostain sketsihahmoista kirjotetaan palstatolkulla niiku ne ois oikeita ihmisiä. Ja tää että viedään se hahmo johonki kaupunkiin ja kansa parveilee mestoilla niiku kyseessä ois joku Jeesuksen toinen tuleminen. Mitä helvetin helvetin helvettiä?

Näitä tämmösiä juttuja oon bongannu viime aikoina tosi paljon. Pesetkö hampaasi oikein? Viisi yleisintä virhettä masturboimisessa! Varo: sinäkin saatat kuoria perunan väärin!

Välillä sitä tosissaan miettii, että miten helvetissä ihmiskunta on selvinny näin pitkälle. Kun ei ennen vanhaan ollu viranomaistahoja ja asiantuntijoita koko ajan neuvomassa arkiaskareissa. Ei kertonu kukaan, että siihen voi suarastaan kualla jos imuroi ihan väärin.

Olen (melkein) sanatonna tämän Mordorissa vellovan alkoholikeskustelun äärellä. Ja alkoholihommat on vaan yks esimerkki siitä, millaseks hulluks holhoamiseks meininki on menossa.

Miuta vituttaa suunnattomasti toi meininki. Normaali ihminen, joita enemmistö kuitenki on, ni ei saa rauhassa olla ja oppia itte tekemisistään. Ihmiselle ei anneta saatana edes tilaisuutta kantaa vastuuta omista valinnoistaan. Kaikki pitää säätää lailla, sooloilulle ei jätetä minkäänlaista saumaa.

Miusta tää kielii valtavasti ylenkatsomisesta päättäjien taholta. Antavat ihan jatkuvaa epäluottamuslausetta kansalaisille. Että myä mordorilaiset ollaan semmosia yksinkertasia reppanoita, meitä pitää viksumpien tahojen suojella kaikelta pahalta kun eihän myä ressukat muuten pärjätä. Myä laitettais meiän lapset mikroaaltouuniin ja myä juotais päivät läpeensä viinaa jollei sitä älymystö meiltä lakien avulla kieltäis.

Vittu oikeesti: alkaako kukaan alkoholistiks ihan vaan siks että näkee vaikka siideripullon kuvan jonkun rekan kyljessä? Kysyn vaan.

Homma on tätä ja pahenee vaan. Ja sitte raiskauksesta ei välttämättä joudu edes linnaan.

Joku siellä Mordorissa on ihan vitun vinksallaan. Ihan. Vitun. Vinksallaan.

Niin, saatana! Vittu, eihän tänne elämään ole tultu positiivisesti ajattelemaan! Tutkijat on nyt asiaa tutkinu, ja nekin sanoo että nyt saa luvan loppua tuo positiivinen ajattelu!

Olen ite kyllä pääsääntösesti järjellä eläjä, ja jos tätä maalimanmenoa järjellä ajattelee, ni ei tässä oikeen oo sijaa millekään positiiviselle ajattelulle. Kohti turmiota olemma matkalla, myö kaikki.

Realisti pitää olla, ilman muuta. Jos heität lottorivin ineen, ni älä ny hyvä ihminen mee sieltä kioskilta suoraan pomos juttusille ja ota lopareita, koska launatai-iltana on seittemän numeroa oikein. On meinaan melko suuri mahollisuus että näin ei tule käymään.

Mutta kyllä miä olen sitä miältä, näin tropiikissa höperöityneenä ja valaistuneena kattokaas, että positiivisella ajattelulla voipi pötkiä pitkälle. Jos siä miätit vaa et ei tuokaa asia onnistu, ni siähän lamaannut, ja kohta et jaksa ees yrittää enää mitään. Pitää ajatella silviisii, et saattaahan sitä vaikka lykästää, ja lopputulos selviää vaan jos yrittää.

Miä ajattelin ennen aina ihan hirviän negatiivisesti ja olin sitä miältä et vittu mikään onnistu kuitenkaan. Kaikenlaisten elämän kiamuroitten jälkeen kuiteski muutama vuas sitte vaihoin vähä taktiikkaa ja rupesin jotai juttuja pohtimaan sillä fiiliksellä, et josko nyt sitte kuitenkii asiat saattais järjestyy, jos oikeen kovasti äheltää. Ja tämä seikka, oi lapsukaiset, tämä säkenöivä muutos miun ajattelutavassa,  johti tähän. Siis tismalleen tähän, että se on maaliskuu 2014 ja minä beibe se jumalauta asun Indonesiassa ja olen helvetin onnellinen.

Ja jatketaas seuraavaan aiheeseen, ja aletaan pikkuhiljaa lasettelemaan huumorijuttuja kohti. Alotetaa tästä:

Mitenniin korvavaikku ei EHKÄ kuulosta erityisen mielenkiintoiselta? Mitä helvettiä? Vaikkuhan on yks maalman kiinnostavimpia asioita ja soisin että siitä kirjoteltais medioissa paljon, paljon enemmän. Vaikku on  nähkääs vaikuttava asia! (kainalopieru tähän)

Sikakova juttu että tämä tutkimus on nimenomaan suomalainen tutkimus. Eikä esmes ruotsalainen. Saahaa kerranki näyttää pitkää nenää noille perkeleen hurreille. Kyllä niitä nyt vituttaa.

Siis millaista elämää tämä kansanedustaja Hakkarainen oikein viettää? Ja millasia kavereita sillä oikein on? Tää juttu on niin sketsiä alusta loppuun, että tähän jopa jaksan laittaa linkin. Klikatkaa tästä.

Arvostan kovasti kansaedustajatoverin kommenttia aiheesta: "Niikon mielestä Hakkaraisen pitäisi pysyä erossa alkoholista ja ainakin elektronisista välineistä juodessaan."

Eikös meidän kaikkien? Siinä mielessä Hakkarainen kyllä kansaa edustaa.

Hyvä luoja. Pimpin pienennysleikkaus lienee uusi botox. vai?

Ystävät, olemme tärkeiden asioiden äärellä. Olette ajatuksissani, kaikki käyräpeniksiset urhot ja heidän naisensa. Koittakaa jaksaa!

Huoh. Jumalauta, pakkohan se oli klikata ja selvittää millainen on Kurvikkaan Johannan tiukkojen trikoiden aiheuttama erikoinen episodi, kun se oikein uutiskynnyksen ylittää.

Lukekaa ja hämmentykää.

Miten ei voi jo viranomaiset puuttua tähän Johannaan? Sehän on kävelevä, kurvikas katastrofi, joka aiheuttaa vaaratilanteita kanssaihmisille missä ikinä liikkuukin. Jos jumaliste kaljamainoksetkin katukuvasta siivotaan, ni ohan se nyt selvä, ettei tuommosen Kurvikkaan Johannan voi antaa liikkua julkisilla paikoilla. Kukaan ei oo vielä kuollu, mutta se on selkeesti vaan ajan kysymys.

Mut aika mageeta hei et Johanna noin rohkeesti julkisesti avautuu tämmösestä vaikeesta aiheesta. Et ku hän on niin hyvännäkönen ja kurvikas, et miähet törmäilee liikennemerkkeihin ja ajelee autoillaan päin vittua jos Johannan näkevät. I feel for you, Johanna, koita siekii nyt jotenkii jaksaa, ei toi kauneus oo kato pysyvää. Oottele ihan rauhassa, kyllä siekii kohta rupsahat ja sitte ei kukaan enää kuolaa perään ja saat olla rauhassa.

Ei vittu. Miä en jaksa enää. Lopetanki nyt tähän. Moi!

(Eiku yks juttu viäl: tää on muuten plokipostaus numero 401 ja täällä on käyty kohta 220 000 kertaa. Minä olen hullu! Työ täällä notkuvat ootte vielä hullumpia! Ja jatketaan samalla meiningillä! Yeaaaah! )