Lopunajan suunnitelmat

Elämme lopunaikoja, ystävät, lopunaikoja. Reissua jäljellä arviolta nelisen kuukautta, matkakassan pohja pilkottaa, paluu arkeen lähenee. Tarkkaa ajankohtaa ei Mordoriin paluulle yhäkään ole, odotan tietoa siitä, millon siä on uus asunto muuttovalmiudessa. Ennen sitä on turha tulla mihinkään veneitten tahi siltojen alle kärvistelemään, eikä miusta oo kenenkään sohvillekaan lorvimaan. Elämä on täällä sitä paitti halvempaakin, joten mieluusti oottelen uuen kämpän valmistumista täällä.

Fantasioin jo varovaisesti omasta kodista, jossa on keittiö. Jääkaappi! Kaupasta voi hakee jääkaappiin raejuustoa!

Huamaattekstyö, en oo tyystin negatiivisella mielellä paluun suhteen. Vaikka paluusta tuleekin vaikee, ihan vaikka jättäis henkiset ja kultturelliset shokit pois laskuista. Ku lähtee liki tyhjästä laittamaan kotia kuosiin ni siihen menee aikaa ja rahaa. Ei ole sänkyä, ei sohvaa. Ei peittoa, ei tyynyä. Ei kattiloita, patoja eikä pannuja. Jotta lentokentältä varmaan suoraan pirssillä noukkimaan ensin avain asuntoon ja sitten suoraan Ikeaan (tai johonkin) ostamaan KAIKKEE. Mut ne on sit sen ajan murheita, paskaaks niitä viä suuremmin märehtimään.

Jälellä olevien reissukuukausien suunnitelmat alkaa olla pientä hienosäätöö vaille valmiina. Ja hommat tulee menemään jotakuinkin näin:

Vielä reilut pari viikkoa lorvailen tääl Hiekkakikkareella. Sit lähen vihdoin käymään Ubudissa. Jota kohtaan omaan valtaisia ennakkoluuloja, epäilen et mesta on täynnä Eat, Pray, Love -turisteja. Elämääntarkotusta ja tosirakkautta etsiviä amerikkalaisia keski-ikäisiä naisia, jotka istuvat orgaanisissa ravinteleissä iVehkeittensä kanssa, kirjoittavat enismmäistä tulevaa menestysromaaniaan, ja katselevat ohikulkijoita nenän varttaan pitkin, koska ovat poppamiehillä vierailujen, joogatuntien ja maditaatiokurssien jäljiltä niin helvetin valaistuneita. On siis mentävä kattomaan onks se meininki justiisa tuota vaiko ihan okei. Kenties menen myöskin (taas) käymään Lembonganilla, sukeltamaan lähinnä, koska kolmas kerta toden sanoo. Johan on vittu jos yhäkin Lembonganin vedet ottaa luulot pois ja nöyryyttää. Lopuks varikkopysäys Sanurin Saattohoitolassa, ennen helmikuun alun lentoa Singaporeen.

Singaporessa vietän yhen päivän tappaen aikaa ja sit yölennolla Filippiineille Cebu Cityyn. Sieltä saman tien Malapascua-saarelle sukeltelemaan pariks viikoks. Siält on buukattu joku överihalpa kauhee murju, mut ei sen nii väliä, ei siä murjussa aikaa tuu varmaan paljoo vietettyä, kert aion vaa sukeltaa ja sukeltaa ja sukeltaa. Sen jälkee pari yötä Cebu Cityssä (SuloVilen teki äsken löydön, eli megasupertarjouksen yhestä luksushotellista, mutta sellanen tulee varmaan tarpeeseen köpön saarimurjuilun jälkee). Cebusta lento Manilan kautta Kota Kinabaluun, Malesiaan. Paluu Borneolle siis. Siällä 3 päivää viisumihommaa, ilmastoituja ostareita, sushia. Sitte reilu viikko Semporna-Mabul-Sipadan-sukelteluja (valashait ja hammerheadit perkele!).

Sempornasta Kuala Lumpuriin, Kuala Lumpurista pariks yäks Singaporeen misä tärät parin kaverin kanssa, ja sit takas Balille ja sieltä pikavene alle ja Hiekkakikkareelle, misä myäskin on siinä kohin taas kavereita mestoilla. Iloista lorvailua siihen sakka kunnes lähtö koittaa. Joku päivä, huhtikuun lopulla kenties, lennän ehkä Kuala Lumpuriin, käyn ehkä mahdollisesti Pulau Kapasilla kaivamassa vielä viimeisen kerran varpaani rantahiekkaan ja morjestamassa Kapasin tutut, ja sitten jotain kautta joku lentokone alle ja... ja.... Helsinkiin. Siitä alkaaki sitte ihan toisenlainen seikkailu, luulen. Voi olla että se tulee vaatimaan ihan oman plokinsa, saa nähä.

Tämmöstä siis tulossa viälä.

Vittu nyt syö hyttyset niin et lähtee järki ja kärpäset tunkee korviin ja neniin ja suihin. Lopetan tän lätinän. Seuraavassa postauksessa kerron teille onko kakkani kiinteää vai ei. Tai sitte en kerro. Mut nyt moi!

Apua ei oo mitää kuvaakaa tähän ny. Tsori.