Nitro huuleen ja nitrodiskoon, oi nitrobarbi!

Hei täs tulee nyt tilitys Nitrox-kurssista! Se liittyy siis sukelteluhommiin. Kiviäki kiinnostaa mutta ihan vitun sama! Miul oli kivaa! Oon nitropätevä sukeltelukääkkä, oikee nitrobarbi! Voi mennä vaik nitrodiskoon!



Mut aluks ihan tiukkaa asiaa: joku oli kommentoinu joku aika sit tual johonkii postauksee et "opetat vääriä asioita" ku oli taas se iänikunen happi-ilma-asia tapetilla (voi helevetti sentään) ja olin yhä sinnikkäästi kirjottanu jotain et happi, varmaan jotain "happi loppuu, pierettää"-tyyppistä.  Jos nyt joku ei ole sitä ihan itte hokannu, ni kerron teille nyt shokkkiuutisen: tää ei oo opetusploki, tätä lukemal ei saa mistää mitää opintoviikkoi, mut annan teille kaikille kuitenkii kympin kaikkiin aineisiin ja yleisestä läsnäolosta vähintään laudaturit (vai mikä ny nykysin onkaa se korkein arvosana, en muista, ite oon laudatur-aikojen museokamaa) ja saatte oman harkintanne mukaan laittaa vaik ceeveisiinne et "motaripuuman plokin lukija 2011-2013", koska sillä jos millä kreditillä aukee ovet mihi vaa, uskokaa pois, joka sana on täällä muutenkin tiukkaa faktaa! Mutta siis vakavasti puhuen: koska tää happi-ilma-asia on niin tärkee, et jengil menee varmaa yäunetkii tätä asiaa murehties, ja nyt varsinki ku on viä nitrotkii sekottamas pakkaa ni laitetaa yks kuva joka sisältää niin tiukkaa asiaa et ei pitäs olla kellää enää naputtamista.

Myä hengitetää ILMAA!

Ja nyt ku tää tärkee asia on tehty selväks ni lets gou kursseiluun. Tälviisii tääkii vanha nauta oppi taas vaik mitä uusii asioit! Jei!  

Tiistai 15.1.2013 - Kurssipäivä 1

Nitrox-kurssi miulla alko vähä heikosti, ku eilisiltana tuli valtaisa tarve tyhjentyä yläpäästä. En tiiä mikä nyt taas, mutta jotain sellasta vattassa kupli, joka vaati päästä pihalle oikee paineella, siinä oli vessan seinäkki yrjössä ku en ihan kerenny tyäntää päätä pönttöön. Ei, se ei ollu pintankin aiheuttamaa, on sukelluspäivät, sillo ei tissutella.

Sellain huuto-oxentelu vetää aika heikkoon kuosiin, mutta jahka oli vatta huuettu tyhjäks ni ryyppäsin yän tunteina pussukan nesteytysjuamaa ja se pysy jopa sisällä. Sukelluskuosiinhan ei kuiteskaa ollu toivoakaan toipua viä seuraavaks päiväks, semminkin kuin nitrosuklaus ois tarkotus tehä syvälle ja olla siä syvällä myäs kauan, ni sellasille dippauksille ei oo puolikuntosena vetelyytenä meneminen lainkaan. Mutta tämmöstä sattuu eikä sille minkää voi.

Eka päivä Nitrox-kurssilla oli miulle siis lyhyt ja teoreettinen. Lutwala Diven sukellusguru Fern luennoi miulle pari tuntia aiheesta, tehtii vähä tehtäviä, opettelin mittaamaan nitrotankista et mikä siä on se HAPPI-pitoisuus (ja nyt siis happi tarkottaa oikeastikin happea) ja laskeskelemaan et mitä se sitte niiku tarkottaa noin niiku maksimisyvyyksien kannalta. Jännää.

Ai ja mikä vitun nitrox? Typen ja hapen seos, eli se on ILMAA. Nii. Mutta täs tämmösen sukellus-erikois-Nitroxissa on vähä perusilmaa enempi sitä aitoo ja oikeeta happea. Lukekaa Wikipediasta enempi, en jaxa selittää. Ja jatkossa jos puhun nitroputelista tai et laitan nitron huuleen ja meen mereen ni tarkotan tätä, enkä vaik sellasta nitropilleriä joka laitetaa vaarille kiälen alla jos sitä vähä pumpusta juilii, ku lauantai-illan lottonumerot oli niin lähellä, niin lähellä.

Jotenkin naurattaa tuo kuvituskuva, Setä siin niin tärkeenä laskeskelee jotaa.

Jännintä oli täs teoriapäiväs taas kaikki ne osuudet, missä kerrotaan kui sää tähän ny sitte kualet jos käy tällee ja tällee. Olin taas ihan kakka housussa et täähä on ihan silkkaa hulluutta koko sukeltamiin. Jännää oli myäs kun ns. typpikännistä puhuttiin ja Fern sitte vaa totes, että siäkii ku tiiät miltä se tuntuu, et se ei oo aina mikää hilpee huppeli, ni olin ihan et häh, ei miul oo koskaa tullu mitää typpikekkuleita syvällä, et mitä siä nyt hourit. Ni Fern vaa muistutti, että sillo kerran ku oltii Deep Turbossa ja mentii nopeesti pohjaan sinne 30 metriin ja sait sen paniikkikohtauksen, ni siinä oli kyse nimenoman typpikännistä, eikä mistään muusta. Olin ihan et VAU! Siistiä, et kyse ei ollukaa miun pään hajoomisesta ja sellasesta, vaan et siihen oli joku ihan oikee syy. Nyt ku tänkii asian tiiän ni jos tulee uuemman kerran ni ei tarvitte niin kovin hätääntyä, tiiän miten tilanteesta selviää, jos vaan muistaa et tää johtuu nyt siit hommast, eikä siit et miä pimahan. MIN PÄÄS EI OOKKAA MITÄÄ VIKAA! Eipä jeee!

Fern on muuten miun sukellusidoli. Se tietää sukeltelusta kaiken, se on käyny 190 metrin syvyydessä (!!!!) ja se on suuri haiasiantuntija ja se omistaa Lutwalan vanhempiesa kans ja muutenki se on sellain gimuli, et ei voi ku arvostaa.

Kun muu aamupäivän Nitrox-suklaukselle lähtevä porukka (heil on jo pätevyyet, miä olen ainoo kurssilainen) rupes nyppiin kamoja niskaan ni miä lähin kateudesta vihriänä ja muutenki vähä apein miälin kotio lepäilemään ja toipuilemaan. Ja lukemaan älyttömän mielenkiintosta kirjaa, jonka nimi on "Understanding Nitrox - Using enriched oxygen mixtures from air to 40% for recreational diving". Sekä lukemaan min suklaustietsikan manuaalista (ooämgee, käyttöohjetta oikee luin, ihmeiden aika jne) et kui siihen säädetää noi nitrox-hommelit. Mut se olikii itteasiassa ihan piis of keik ja parin namiskan nypläys ja tietsikka on ny foevaah nitrox-tilassa, siihen pitää vaan aina ennen nitrosuklausta päivittää happiprossa. Simppeliä kuin hampaanpesu!

Jos kunto ja suolisto suo, niin pääsen nitro huulessa suklaamaan het huomisaamuna. Olo on toiveikas, pari palaa paahtoleipää juustolla on tänää menny leipälävestä alas eikä oo tullu ylös! Kyl tää tästä huamiseks! Kello yhexän meikä niiku menis nitrotankki selässä merenpohjaan! Ai jumpe!

Henkilökohtaiset nitroni

Keskiviikko 16.1.2013 - Kurssipäivä 2


Tänää pääsin kuin pääsinkin heti aamusta pykäämää miun ekan nitrosukelluksen. Ja oli ihkua kert pääsin yhen kivan (ja komeen) Rolandin kans sen tekemää ihan kahestaa, ei siis mitään urpoja kanssasukeltajia siin häsläämäs ja häiriköimäs. Ja oliki hiukan hiano sukellus! Heti ku päästii veneellä mestoille niin siinä polski 3-4 delffiiniä nii et pärskeet vaa lenteli. Myä oltii montut auki ja sit herättii siit ihmettelemäst et nyt vittu nypitään kamat vähän äkkiä niskaan ja hypätään mereen, tuonne sekaan vaan. Mutta ei kai sitä ny niin hyvä tsägä pysty olee et ne delffiinit ois enää siinä ollu ku myä mereen kerettiin. Johonki hävis eikä löyetty vaikka kuinka kuikuiltii ja niitä etittiin. Luovutettii, ja painuttii syvyyksiin, eli sinne 30 metriin. Siäl oli haikaloja ja kilppareita ja isoja laumoja tsäkfisuja ja kaikkee. Näkyvyys niiku akvaariossa, huikee meininki. Oli hiano sukellus ja ihan tohkeissaa oltii.

Koska tääl on veet ollu nyt muutaman viikon niin levottomat ja sameet, ni nyt ku sattu olee noin hienossa kuosissa, ni heti ku maihin päästii ni menin uikuttaa Fernille et I WANNA GO AGAAAAAAIIIIIN ja Fern totes et mene, hyvä ihminen, mene! Käyään ne loput nitrox-kurssin teoriat sitte iltapäivällä vasta. Siispä vetäsin perään toisenki suklauksen, ihan peruksen, ei siis nitrolla. Seki oli hyvä ja hiano, joskin ihan vitun kylmää vettä oli. 25 asteista pahimmillaan, mut 26 astetta noin niiku yleisesti. 45 minsan kohalla miä en enää tuntenu varpaitani ja oli pakko lopettaa, vaikka putelissa oli viä sata baaria höngittävää.

Iltapäiväl käytii Fernin kans sit loput Nitrox-teoriat läpi, tein parit välitehtävät ja se oli sit sitä myäten selvä toi niiku opetusosuus. Kotiläksyks sain loppukoetehtävät, ne pitää palauttaa huamenna aamulla, ja sit viä yhen nitrox-suklauksen teen ja sit oon niiku pätevä nitrobarbi!

Hikarin iltapuuhat

Saatanasti terminologiaa ja kaikkia laskukaavoja ja taulukoitten tihrustamista ja muuta aivovoimisteluu tää kurssi kyllä sisältää. Ilta meni tiukasti loppukoetehtäviä ratkoessa ja meinas välillä oikee mennä hermo ku niin vitusti lyhenteitä ja laskukaavoja ja erilaisia helvetin taulukoita. Mutta sain tehtävät tehtyä ja oon satavarma et miul on niistä 50 kysymyksestä ja tehtävästä kaikki oikein. Okei, ehkä yks väärin... eikä vittu ole. Hikipinko ei tee virheitä! Tai tekee mut ei sillon kun kyse on matematiikasta ja semmosesta et vastaukset löytyy kirjasta. Nää hommathan oon aina osannu, siis misä pelataan aivoilla. Mut antakees olla jos pitää yrittää tunteella ni vituiks menee. No mut se on toinen juttu se.

Huomennahan se sitte selviää osasinko ja tajusinko mitää, jahka Fern tarkistaa miun loppukokeen vastaukset.

Torstai 17.1.2013 - Kurssipäivä 3

Hikipingolla oli loppukokeessa kaikki oikein! 50/50! Old is not dead eikä viä ees stooopid! On aivotoimintaa!

Tältä pohjalta sit eiku sutimaan kurssin viiminen osuus elikäs nitrosuklaus numero 2. Se oli hiano sukellus se, oli 3 hurjan isoo haita ja näkyvyys ku akvaariossa ja seesteiset veet muutenki. Mutta miun jo jonkin aikaa hiukan vuotanu maski nyt sitte ikäänku sanoi lopullisesti sopimuksen irti. Vettä tuli sisään ku estoonian keulaportista konsanaan. 29 minuuttia kärvistelin ja pöristelin vesiä pois, mutta sitte viittilöin Rolandille että se ois suklauksen keskeytyksen paikka tässä ja nyt, miä en kestä enää. Vitutti ihan armottomasti. Et hei pliis, millä muulla sukelluksella tahansa, mut ei just nyt ku ollaa 30 metrissä ja on nitrot perseessä ja olosuhteet taivaalliset ja hai lotkottaa tuossa ja voi saatanan perse.

Mutta kun ei siitä siä olemisesta kyenny yhtään nauttimaan ku koko ajan oli maski täynnä merta. Nyt kävi näin, ens kerralla paremmin sitte.

Pitää siis ostaa uusi maski. Ikäänku tässä ei ois muutenkin pudjetti tiukilla.

Mut ihan sama: olen nitropätevä sukeltaja! Kyllä! Jessssss! Pari rakettia, torven töräytys, lippuja salkoihin, ilmapalloja, Mikko Von Hertzen ilman paitaa pyörähtää pari kertaa ympäri ja skumppapullon korkki poksahtaa. Sillä lailla, hyvä miä!

Tän kirjan hikaroinnin jälkee ymmärrän nitroxia

Asiallista faktaa viä tähä kurssitilityksen lopuks:

Käyvin siis TDI:n elikäs Technical Diving Internationalin perus-nitrokurssin ja ähräsin sitä peräti kolme päivää. Alunperin oli tarkotus et vetäsisisisisin kurssin kahes päiväs mut ku hommat ei aina mee silviisii ku suunniteltii (eka päivä harakoille ku oli se yrjöömishomma). TDI:n kurssissa pitää pää savuten opetella lyhenteitä ja äheltää ehtaa matikkaa ku kaikenlaisia erilaisia juttuja laskeskellaa ja sit kaks suklausta tehää Nitroxin kans ja sit on viä loppukoe, misä tarttee hanskata teoria. Kolme hidasta päivää tälle kurssille olikin vallan stressitön ja hyvä pituus, koska asiaa oli niin helvetisti ja ku miusta on näin elämän ehtoopualel kuariutunu oikee hikipinko ni tää ei ollu ollenkaa huano tää kolme päivää. Miä kuulkaa illatkii kotoon murjulla pänttäsin matskuja otta kurtussa, vaikka vallan hyvin tiiän etten kuuna päivänä tuu noita kaavioita enää ikänä täyttelemään, sukellustietsikka on ranteessa sitä varten et se hoitaa laskennalliset kuviot ja miä senku sukellan ja tottelen tietsikan komentoja.  Sitä en tiiä lainkaa et millanen tää TDI:n kurssi on verrattuna PADI:n vastaavaan. PADI:n kirjan sain kyllä, ja sitä pläräsin vähä, ja siitä päätellen on hiukan köykäsempi sisällöltään.

TDI:n Nitrox-kurssi makso 2 miljuunaa rupiaa eli noin 160 euroa. Auts. Viimesiään vetelevä matkabudjettini nyyhkii tuskissaan, mutta ottakoot tämän vastaan ns. eutanasian esileikkinä. Lopullinen kuolinisku tuleepi ihan lähikuukausina, se on selvä. Kyllähä tämä nitroilulysti siis makso mutt kivaa oli!

Se, et oon nyt nitrobarbi, ei tarkota että tästä lähtien aina ja foevaah sukellan nitro huulessa. Nitroxin otan käyttöön jos tilanne sitä vaatii, eli jos vaikka haluan ja tarvitten enempi aikaa syvällä lillumiseen. Nitrox-sukellukset on sitäpaitti hiukan tyyriimpiä ku perus-puteleilla suklaaminen, eli siltäki osin ni nitrodiskossa ei tartte koko ajan joraa.



Ja viä piän loppuvaahtoomiin, tilitystä, avautumista ja muuta henkevää paskaa:



Se ku oli siis vasta 18.6.2012 kun menin kunnolla koklaan Discover Scuba Divingia, ni kattokaapa tilannetta nyt, 7kk tuon varovaisen kokeilun jälkeen: miulla on kohta sata sukellusta lokikirjoissa, on suaritettu OWD ja AOWD ja nyt on viä Nitrox-ajokortti. Saatana sentään, että viä näin elämän ehtoopualella sitä tämmösiä yllätyksiä kohalle sattuu! Että innostuu jostain ihan uuesta asiasta, ja viä semmosesta mistä luuli et ei tuu miun kohalla ikinä mitää. Ja sit huamaa viä et on hommassa aika hyvä, tai et ainakii kokemusta kartuttamalla koko ajan oppii lisää eikä oo se paskoin ja huonoin aina ja ikuisesti (kuten vaik pesäpallossa ja ihmissuhteissa). On mahtavaa ku on ihan uus maailma avautunu tälviisii, ja  et sitä pääsee kaiken lisäks koko ajan kattomaa, senku menee vaa. Sukeltamiin, ai lav jyy!

Tajusin muuten tos joku aika sit, et mikä suklaukses on ehkä hianointa. Se on ehketi ainoo tapa päästä kattomaan villieläimiä niien omassa elinympäristössä noin läheltä ja noin vapaasti. Ja sit ite saan yhäkin joka suklauksella kiksejä siitä, et MIÄ sukellan. En viäläkään ymmärrä et miten täs näin kävi. On koko ajan sellanen ylpee ittensä ylittäny olo, jokaisen sukelluksen jälkeen. Sellanen tekee hyvää itsetunnolle, ette uskokaan. Et ku on kuitenkii sen asian kans aika vitun pakkaselta lähetty rakentelemaan ni nyt alkaa tän suklailun (ja yleisen reissussa valaistumisen) myätä itsetunnonkii kans jonkinlaiset suojakelit jo häämöttää. Ei oo ihan narskuvaa pakkashankee enää. Kert vaik oonkii paska lähes kaikessa muussa ni sukeltaa osaan (vähäsen). Siit oon leuhka hiukan.


Ja vaikka tää harrastus vaatiikii jonkinlaista sosiaalisuutta, ku porukassa sukellellaan, ni kuitenki tää on tyystin yksilöhommaa. Tässä asiassa voin tismalleen sanoa, että miä ihan ite sukellan ja osaan. Toki kiitokset loistaville opettajille Lutwala Divessa, antovat hyvän lähön, mutta kyllä tässä saa aika kovin ittelleen taputtaa et nyt oon tässä pisteessä sukellusmeininkejä.


Sukeltaminen on parasta ja hienointa mitä oon ikinä tehny ja tää on tehny hyvää miulle niin monella tavalla et ette uskokaan (mut ei SILLAI, senkin pervot, vaikka usein suklauspuljuilla onkii komeit ja hyväperseisii suklauspoikii, joita iloksensa vallan sivusilmäl välil vilkuilee). Jännä, että sitä on ollu terapiat ja kaikki, mutta tuntuu et täl sukeltelul on ehkä eniten postiivista vaikutusta miun elämään ku millään koskaan ikinä.

Harmi että miun piti elää nelikymppiseks ennenku hokasin, et kuiteskii voi olla viä jotain mistä tykkään ja missä saatan pärjätä. Sukeltelusta sit vastauksen löysin.

Mitä tästä opimme? Ihmisellä pitäs olla pennusta saakka ees harrastuksena asia tai aioita joista se tykkää ja joissa se pärjää ja josta se saa onnistumisen kokemuksia. Koulu ei välttämäti tätä asiaa pysty tarjoomaan, ei ainakaa miulle, joka olin paska kaikessa paitsi matikassa. Terveisiä vaan, Sarkolan ala-asteelle Kouvolaan ja varsinkin saatana sinne Kuusankoskelle, mikä se tehtaan piereskelemän mädän kananmunan hajuissa marinoituva ankeutuslaitos siellä mäen päällä olikaan, muistot näistä mestoista eivät järin rajusti nami-namia sisällä. Itsetunnon tuhoamista jo vuodesta yx ja kax!


Harmi, et min lapsuudes/nuoruudes ei ylipäätään ollu tarjolla minkäänlaisia harrastuksia, ainakaan niin et niihi ois mitenkään ystävällisesti ohjattu tai kannustettu tai ees kuskattu. Tai ei ainakaa meil 70-luvun kouvostoliitossa, vissii muualla on ollu toisenlaista. Oon kavereilt kuullu et jotkuu on käyny jopa - oo äm gee - perheen kans laskettelemas ja on kiikutettu tiäs mihin ridaustunneille ja mitä viälä. Meil Kouvostoliitos oli muistaakseni sellain meininki et etti harrastukses vähä niiku itte ja harrastele keskenäs. Jos et itte 40 asteen pakkasessa hiihtäny partiokokoukseen 20 kilometrin päähän, samalla ku nälkäset sudet ja karhut kiertelee ympärillä ja näykkii akillesjänteitä, ni sait jättää harrastelematta ja keskittyä vaik käpylehmien rakenteluun lähimettässä (siihe saakka kunnes keksit kavereittes kans, isompien opastuksella, et kiljuakin voi valmistaa ja tupakkaakin voi polttaa).

Mut paskaaks ne menneet tästä märehtimällä mikskään muuttuu, sillo oli sellast ja nyt on tällast. Miul ei oo mitää valittamista enää. Parempi hyvä fiilis myähään, kuin ei milloinkaan. Ja täst ihanan positiivisesta yleisfiiliksestä ei oo kiittäminen  ketään muuta ku itteeni. Sehän se tässä hienointa onkii. Miulle, miulta itteltäin, silkkaa parhautta! Ihminen itze on itzensä paras kaveri.

Täti neuvoo: jos ootte vaivautunu tekemää niit ipanoita, ni viekää ne harrastamaan jotain. Tuuppikaa ties mihin kitarapajoille, sirkuskouluihin, paskarteluklubeihin tai kuorolaulantoihin. Ettikää niin kauan et löytyy joku missä se tein kupeitten hetelmä tykkää olla ja missä se pärjää. Tekee ihmiselle hyvää semmoinen.

Kattokaas, opetusplokihan tää sittenki on! Kyllä se yks ilma-happi-viilaaja oikeessa olikii!

Pari kalahauskaa tähä lopuks, sit poistun täst vouhkaamast. Josko oikein bintsun kohotan nitroilleni! Saattaa hyvinkin näin käyä!

Lisää mureenahuumoria Bad Joke Eel -sivulla.

Aina naurattaa tämmöset. Tää on nyysitty täältä.