Potilaan paluu Hiekkakikkareelle

Puuh. Voi tätä elämää.

Isot tattikset taas kaikille, jotka on kissa-asioissa myätäeläneet ja jaxuhaleja lähetelleet. Herttaa itkeskelen varmaan vielä pitkään, hän oli ikimuistoinen kissapimu ja mahtava persoona ja oisin suonu hänelle pitkemmän laiffin. Mutta nyt kävi näin. Murheen alhosta on punnerrettu pinnalle ja nyt keskitytään taas Tauskiin.

Tauskinhakumatkalla Lombokilla kävin tänää. Matkalla pysähyttiin Senggigissä Rambo Pet Shopissa, vähän kissanruokaa ostin ja sitte halusin sellasen oikeen, tai ees jonkinlaisen, kissankuljetuslootan hankkia. Puodin valikoimasta oli kissan kuljetukseen sopivat lootat loppu, mutta täti soitti jollekin, joka pyys miut puhelimeen, ja sano et 65 000 rupiaa (oisko se ny sit noin 5 egee) ni saat hänen vanhan lootan, se on paljon käytetty ja vähän rikki, mutta kuitenki. Kaupat tehtii puhelimessa, ja tupakin verran (aivan, viime aikasten häpeninkien keskellä ihan turha ees ajatella mitään röökilakkoja) siinä oottelin, ni pyhkäs joku pimu mopolla mestoille ja toi ihan kelpo kuljetuslaatikon. Pitää narulla sitoa kansi kii, mutta on kuiteski parempi ja kissallekii kivempi ku hiestävä nariseva styroksipoksi. Hinta-laatu-suhre kohillaan.

Sitte matka jatku Senggigistä Tohtori Geden luo Mataramiin. Tauski oliki siä jo pihalla valmiina käyskentelemäs. Pakkasin potilaan uuteen vanhaan lootaan, sain lääkäriltä lääkettä mukaan sekä pussillisen kalaa. Ja sit eiku auto ympäri ja takasin Teluk Koden laiturille.

Tauski mylvi kovaa, tuijotti miuta silmiin sieltä kuljetuspoksin rakosista, otti tirsat välillä ja sit taas mylvi. Tuntu, et hää vähän ripitti että MIKSI JÄTIT MIUT TUONNE? VIE HETI KOTIIN! Venekyyti meil oli hiukan höykyttävä, tänään on tuulinen päivä, mutta miä karjuin venejätkälle et HATI-HATI, MEIL ON KISSA KYYISSÄ ni hää sit ajo vähä varovaisemmin. Kotilaiturilta viä heppataksi alle ja sit takas Kakkosen Koralpiitsille ja miun murjulle.

Potilas on siis palannut Hiekkakikkareelle. Nyt Tauski nukkuu, voipuneena, ja unta hän kyllä varmasti kaiken tän jälkeen tarvitteekin. Lisäks tarvittee juua ja syyä. Nieleminen onnistuu jo, mutta vähän heikonlaisesti hän mitään suuhusa laittaa, eli pitää tässä ny muutama päivä vahtia ja avustaa tarpeen mukaan. Tarjolla on vettä ja maitoa ja kalaa ja papanoita ja rohkasen kovasti koko ajan et suuntima kuono eellä ruokakippojen ääreen, hei. Antibioottia saa viä aamuin illoin. Että tässä on ny ympärivuarokautista potilaan paapomista ohjelmassa jälleen kerran. Mutta mikäpä tässä ny muka tärkeempää ois? EI MIKN.

Toivon todella, et voimistuminen alkais nyt kunnolla edetä. Miulla alkaa käyä täällä päivät vähiin ja olen totaalisen paskana et pitää perjantaina täältä lähtee. Jos Tauski on viä sillon heikos hapes ni toivon et hää pääsis vaikka Lutwalan porukoien hoiviin siks aikaa et miä tuun takasin. Siitä pitää käyä lähipäivinä vähän alustavasti kainosti tiedustelemassa, et saisko hätätilassa apua tähä asiaan. Kassellaan.

Tämmösten kriisien keskellä on tullu ajoittain ihan perkeleen yksinäinen ja orpo olo. Sellanen, et miä luhistun tän kaiken alle, miä en jaksa yksin kantaa tätä asiaa. Joskus, varsinkii tämmösen surun ja murheen ja huolen keskellä, haluis et ois joku taho joka kannattelis, kun tuntuu et omat voimat ei jaksa enää yhtää mitää. Miä oon aina ollu se vastuunkantaja, välillä vähä liikaakii, vaikka haluisin ni en välttämäti ees osaa antaa muille päätösvaltaa asioissa. Mutta aina välil se tulee vahvallekin kontrollifriikille se hetki, et haluis vaan hajota ja antaa jonkun muun hoitaa asiat ympärillä, ottaa ohjat käsiin, et sais ees hetken aikaa olla avuton. Mutta kukas se kissan hännän jne.

Ilmeisestikin tarvin siis poikaystävän, mutta näyttäkää minulle poikaystävä josta on vittu yhtään mihinkään, varsinkaan vastuunkantamiseen ja joka ei oo ihan nolo urpo muutenkaan ja joka sukeltaa, tykkää kissoista, haluaa asua tääl tropiikis, jolla on hyvä huumori ja verbaalinen ulosanti, jota silmä kestää ees jostaa kulmasta kattella ja joka tykkäis rupsahtaneesta vaikeesta sammakon näkösestä läskistä nakkimuijasta... nii, ja kenel ei oo katkaravun kokonen kulli eikä 15 muuta horopersettä kierroksessa ja joka ei halua kakaroita. Jos jossain sellain vapaana maleksii ni pistäkää postimerkki perseeseen ja lähettäkää tänne. Olen valmis ikuisesti kestävään tosirakkauteen (muunlaisiahan ei olemassa ookkaan)!

Jep, tiiän, tällä vaatimustasolla ni forget it, mutta parempi ilman ku köpön kompromissin kans.

Onneks on kuitenki ystäväpoikia, onneks Mika ja Antti on täs ollu mestoilla just nyt kun tää kaikki on rojahtanu niskaan. Henkisenä tukena ja ymmärtäväisiä hyö ovat olleet, ainaki olevinaan. Tärkeintä on, et Mika ja Antti on tarjonnu juttuseuraa ja sitä myäten vähäsen muuta ajateltavaa, ni en oo ihan 24/7 vaa märehtiny ja kyynelehtiny kissamurheita.

Tauskin hoitokulut, tähän mennessä, tekee muuten huikeet...kalkulaattorit ja muistiinpanot sanoo rapi-rapi... 4 265 000 rupiaa. Tästä oli lääkäripalkkioita (täysihoito 4 päivää lekurilla + lääkkeet siellä) miljoona, 365 000 rupiaa oli miun ostamia lääkkeitä + kuljetuspoksi, loput eli liki 3 miljuunaa on matkakustannuksia (pikaveneet Lombokille, siellä auto+kuski, heppatakseja). 3 miljuunaa, joka oli Pallirahaston kassassa vielä, on siis tähän humahtanu aika vauhikkaasti. Loput miä pulitan ite, ja työ kaikki ihanat jotka ootte Tauskin hoitoon rahaa jo tarjonneet, ni pistäkee sitte kupeitanne kaivellen ku maaliskuussa huutelen Pallirahaston tiimoilta pienten avustusten perään.

Pitäkää tyypit yhä peukkuja! Tauski tarttee yhä kaikki hyvät vibat mitä liikkeellä on!


Muutama ei-kissa-kuva lopuks.

Oltiin eilen Mikan ja Antin kanssa viis ja pual tuntia yhtä soittoa uima-altaassa. Ei haitannu vaikka sato välillä ihan älyttömäst!

Rambo Pet Shopilla Senggigissä Lombokilla oli tämmönen

Liäkö tän nimi sit se Rambo? Ahist ku toisel noin pien ja tylsä häkki.